Bye bye 2015!

Kohta olis vuos taputeltu loppuun! Moneen moista on mahtunut 2015 vuoteen! Palasin töihin, muutin side silmillä uudelle paikkakunnalle (uskoin et kaikki järjestyy), kaksi muuttoa, kaksi duunipaikkaa (ei muuten ole mikään helppo juttu yhdistää navettaa ja pikaruokapaikkaa ja vieläpä muista, missä pitää olla milloinkin),pojjan 1 wee synttärit, kansvikaiset autot, vanha mies, uus mies. Poikimiset, yöttömät yöt, väsymys, ilo, suru. Paljon, tosi paljon tapahtunut.

Joka vuosi, viimeisinä päivinä kirjoitan toiveeni paperilippuselle mitä toivon seuraavalta vuodelta. (Ehkä hiiieman huumoriakin pelissä, koska joka vuosi on silmät veestä naurettu, kun luettu näitä vuoden takaisia kirjotelmia). Mutta tänä vuonna, mä sain saavutettu suurimman osan näistä... heh heh, lunttasin jo mitä olin rustannu ;)

-tee työtä, jolla vaikutus ja jota rakastat (x)
-päästä irti ihmisistä, jotka eivät kuulu tulevaisuuteen (x)
-tee jotain tyhmän rohkeaa (x)
-naura, naura, naura (x)

Onnistuin! Sitten oli aivan pienen pienellä rustattu paperin nurkkaan, "uskalla rakastua". Ja sata nauruhymiötä perässä! En siis todellakaan uskonut, että minä, yh-äiti, joka painaa töissä aamusta iltaan, oppinut huolehtimaan kaiken yksin, antaisi jonkun vieraan astua meidän elämään. Mutta... Meidän elämään astui mies, mies jonka ansiosta olen ymmärtänyt, että kaikki mitä on kokenut, on ollut vain valmistelua tähän. Mä tiedän nyt, miltä tuntuu kun vieressä on ihminen, jonka kanssa on se erityinen side, kun yksi silmäys saa kaiken muun unohtumaan ja tietää, että vaikka maailmassa tulisi mitä vastaa, tämä ihminen ei käännä selkäänsä.  

Mutta meikäläisen on nyt hiljennyttävä (juostava muuttolaatikoiden kanssa) uuden vuoden viettoon ja odottelemaan jännittävää vuotta  2016!

Joten Hyvää Uutta Vuotta kaikille! 

 

Alkoholismi

Ajattelin nyt kirjoittaa asiasta, joka on repinyt, repii varmaan tällä hetkelläkin perheitä ja parisuhteita riekaleiksi. Nimittäin alkoholismista. Tämä sairaus vie mukanaan ihmisen ja aiheuttaa paljon surua ja hämmennystä lähiomaisissa.

Meidän perhe on nähnyt, mitä tuo katala sairaus tekee. Kuinka se hiertää välejä, saa perheen rikki, aiheuttaa mielipahaa sekä riitoja. Kaikista kauheinta on, kun ihminen väittää olevansa kuivilla ja lupaa muuttua, mutta seuraavalla viikolla jo pullon kaulaan kiepsahtaa. Se pettymys ja suuttumus, tajuaa ettei mikään muutu. Ei ehkä koskaan. Samat lupaukset vuodesta toiseen. Pelkäät toisen puolesta. Kuuntelet haukut. Itkut. Joka helvetin vuosi. Tämä sairaus on siitä niin ilkeä, kun tähän ei niin sanotusti lääkettä ole. Se ainut lääke mikä tepsii, pitäisi tulla alkoholistin omien korvien välistä.

"Sinä lupasit, lupasit monta kertaa. Katsoit silmiin, lupasit kaiken muuttuvan. Silti, jokaisen sanan jälkeen mitä sanoit, tulvahti lapsen kasvoille väkevä haju. Se sama haju, joka ajoi äidin, sukulaiset pois. Se sama haju, mikä jokainen ilta sinusta tulvii.
Kymmenen vuotta sitten, sinä lupasit kaiken muuttuvan. Ei muuttunut. Väkevä haju tulvii vieläkin nenään, kun sinun luona käy. Soitat kerran viikossa, joko haukut tai itket, lupaat muuttua. Mutta tiedätkö mitä? Sinä et tule enää muuttumaan. Ja minä vedän oven kiinni, jotta joskus se väkevä haju unohtuu."

Kun ei vaan jaksa

On hiljaista blogin puolella. I know. Olen väsynyt, ärtyisä, aivan kun koko ajan kävisin kierroksilla. Stressaa, kärpäsestä kasvaakin härkänen. Tuntuu ettei aika riitä. Niin kuin tosi asiassa ei riitäkkään.

Kaksi työtä, lapsi, parisuhde, auton veemäiset temppuilut, joulu- missä, kenen luona, milloin. Arjen pyörittäminen. Välillä hukkuu ajatus jonnekin, pyykit unohtuu koneeseen. Töissä jää valokyltti tai yövalo laittamatta. Vapaat päivät menee seuraavan viikon suunnitteluun. Kuinka sovittaa kaksi aivan erillaista työtä keskenään? Miten saa järkevän, helpon viikon? No lällätilää, ei se onnistu.

Lapsi nukkuu, kahvia, lunta tulee. Tämä on se mun oma hetki nyt! Vaikka pyykit huutaa mun nimeä, niin mä pistän kuulokkeet korville ja annan vain olla. Ei kai ne sieltä vastaan kävele! ;)

P.s tällä nollaantuu kaikki

https://youtu.be/_gd9XKQC9I4

Katso peiliin

Näin on käynyt nyt liian monta kertaa ja ehkä mä nyt opin!
Eli lähdin normaalisti töistä, pesin käteni ja käsivarteni, vaihdoin työvaatteet välinkulku kuteisiin. Loikkasin navetan ovesta pihalle, istahdin auton ratin taakse ja päässä pyöri sata asiaa mitä pitää muistaa. Nooh, aloitin kriittisimmästä eli bensatankki huuti lisää ainetta. Kurvasin kylmäasemalle ja viereisellä pistoolilla oli nuorukainen tankkaamassa. Katsahdin häntä ja aloin näpyttämään kortin pin-koodia, juuri kun sain enterin painettua. Kuului tirskahdus ja kun aloin katsomaan tarkemmin, tämä nuorukainen katsoi suoraan minuun (nähtävästi naurua yritti pidättää) todella outo virne kasvoillaan. Iso kysymysmerkki otsalla aloin tankkaamaan ja vilkaisin sitten peilikuvaani auton takalasin heijastuksesta. MULLA OLI PUOLI NAAMAA PASKASSA. Tankkasin, laitoin pistooolin takaisin, toivottelin illan jatkot ja istuin autoon, naama punaisena hehkuen ja eih, se ruskea "meikkivoide" ei lievittänyt naaman punakkuuta. Ne sata asiaa mitä piti muistaa, unohtui aevan kerta heitolla.

Katson,katson täst lähtien peiliin! Paskaista viikon alkua! ;)

Ei se nimi lehmää pahenna

Pah! Uskallan olla erimieltä! Mitä lempeämmän ja normaalimman nimen antaa, niin tulevaisuudessa saat taistella. (No ei nyt kaikkien kanssa, mut niih) Vasikoiden nimeämiseen vaikutti ainakin omalta osaltani sekin, millainen päivä oli ollut. Yhdestäkin vasikasta tuli Elvis aikoinaan, aivan vain sen takia, kun Elviksen biisi oli soinut radiosta. Jääkiekko kausina on tullut, Ilmaveiviä, Kranlundia yms. Kesällä Helle, Muta.. Jouluna taas jouluaiheisia. Helppoa kun heinän teko. (Mitä nyt viime kesä oli, mitä oli) Mutta perustelut miksi vasikalle kannattaa antaa poikkeavampi nimi:

Lehmä nimeltä Terminaattori sai ennen ensimmäistä lypsyä jo ajatuksen karkaamaan, potkurautoihin, neljän ihmisen kiinni pitämiseen, rautahaarniskaan, joka pehmustettu tyynyillä ja fleeceillä, mutta se pirulainen yllätti. Ei ensimmäistäkään potkua, aina mielissään otti hoitajan vastaan. Siis aivan ihana lehmä!

Mutta... Olipas kerran Joulurauha. HUOM, oletin, että Joulurauha olisi ihan näppärä lypsää, mutta...  Kerran potku nenään, parisen kymmentä kertaa sormille, kylkiin. Vihdoin kun sain lypsimet kiinni ja käänsin selkäni, heijautti lypsy-yksikön sarviensa ympärille ja riuhtaisi. Ja taas sama rumba alusta. Niin monet perkeleet tuli sen elukan kanssa kirottua. 

Joten tästä lähtien varaudun antamaan erikoisen ja pahamaineisimman nimen, mitä maa päällään kantaa. 

Mukavaa viikkoa!

 

Kaupungista maalle

Kello soi 4.30. Nousin, puin pairan ja housut heitin vikkelästi kinttuuni. Nappasin kahvinkeittimen poies päältä (näppärä tuo ajastin), kaadoin kahvin termospulloon. Juoksin rappuset alas, ulko-ovi auki, sitten kiinni. Läpytin Nissanin viereen, raappasin lasit. Sormet kihelmöi kylmästä. Jännitti. Pelotti. Aivan uusi maailma aukenisi. Kyllä, tämä oli ensimmäisen työkomennukseni aamu. Ja minulla ei käryäkään, mitä olin menossa edes tekemään.

Ajoin 40 kilometriä. Lunta tihkutti. Vähän reipas -18 astetta pakkasta. Radio huuti kaiuttimien kautta. Ei saanut ajatusta mukaan. Jännitti vielä enemmän. Näin navetan valon pimeydestä. Kurvasin auton navetan seinustan viereen. Sammutin auton, nousin ja kävelin itsevarmana kohti navetan ovea. Tsempaten koko ajan itseäni, "mä selviin tästä".

Vaihdoin vaatteet karjakeittiössä, himmeän keltainen valo paistoi yhdestä nurkasta. Karjakeittiö oli ahdas ja matala. Varmasti, näin jonkun vilahtavan pannun taakse! Ovi aukesi takanani. Yrittäjä saapui. Hän tervehti ja hymyili. Ajatteli varmaan "voi tyttörukka, Jouluaattona opettelemassa." Kyllä, oli 24.12.2009 kun ensi kosketuksen sain koko kiehtovaan alaan. Hassua eikös? Avattiin navetan ovi. Tervehdyksesi saatiin mylviminen.

Juotettiin vasikat. Juteltiin niitä näitä. Hän neuvoi, kuinka paskakone toimi, en oikein tajunnut, että missä vaiheessa pitää sammuttaa. (nou hätä, ei jäänyt kertaakaan päälle). Katsottiin lypsykoneen kasaaminen, kertoi kuinka mukavaa oli, kun Jouluna juttukaveri navetassa. Oli aina niin yksinäistä, kun yksin touhusi. Olihan sentään lehmät.

Aloitettiin lypsy. Näytti millaista maidon täytyy olla, että voi lypsää tankkiin. Antoi vinkkejä. Työnsi punaisen tötsön kouraani. Hämmästyin. Iso kysymysmerkki kasvoillani. Siis tulppa. Opetti kuinka tulpataan. Pyöriteltiin lettupannua. Tuli sorkkaa. Jäin lehmän väliin. Tuli mustelmia. Mutta. Tuo Jouluaatto oli erillainen. Löysin ammatin, josta pidin. Kaupunkilaistyttö muokkaantui yhdessä yössä maalaiseksi ja sen jälkeen navetan ovi onkin käynyt. Ihana Maatalous!


Viikonloput!

"Sinäkö? Maatalousalalla?"

Törmään tähän vähän väliä, kun joudun (pääsen) kertomaan mikä on se mun juttu. Ja aina vastaus on, kyllä. En tiedä mikä siitä tekee niin ihmeeellistä, sekö et oon nainen, pienkokoinen, kaupungista lähtösin? En usko nyt siihenkään, mutta tämä on täääysi ihmetys ja oikeastaan mullekin, kun ihmiset ei vain usko todeks.

"Sinähän oot niin pikkuruinen". Tiedän, oon lyhyt, pieni kokoinen. Mutta katsooko se sitä? Ihan samanlailla saan lehmät lypsettyä, loikattua traktorin hyttiin (sen takia uskoisin sen säätövaran siinä penkissä olevan) kun joku kolmepäätä mua pitempi. Asennehan ja se halu tehdä ratkaisee. Ja ainakaan vielä en ole törmännyt minkään navetan ovella mittapuuhun ja tokaisuun "aijai liian lyhyt". Hah!

"Eikö olis helpompiakin ammatteja?" Varmasti olis, mutta se, että haluanko tehdä muuta. En! Vaikka rahankin takia käyn töissä, niin se palkka ei ratkaise tässä asiassa. "Ihminen on onnellinen silloin, kun tietää tekevänsä sellaista, millä on tarkoitus." Piti ihan henkinen lausahdus lainata, mutta pointti siitä selväks varmasti tuli. Navetan oven avaaminen ennen kukon pieraisua, on ehkä parhain tapa saada päivä käyntiin. Tosin joskus saattaa olla "pieni" muotoisia yllätyksiä vastassa, mutta niitäpä saa aina jälkehen päin naureskella. ;)   

Mukavaa viikonloppua! 

 

Naisen pettämätön logiikka

 Vaekka oonkin osittain (himpunverran) poikamainen, on mun pakko myöntää kauhia fakta. Mä kuitenkin ajattelen ja omaan naisen aivotoiminnan. Mun ongelmanratkaisut on jotakin aivan käsittämätöntä välillä, aivan kuin tuolta korvien välistä jotain sattuis puuttumaan.

 

Annetaas esimerkki. Vaihdoin lakanat meirän sänkyhyyn ja aloin laittamaan (typerää) kumilenksuilla olevaa aluslakanaa, no ensimmäinen kulma meni heittäen, toinenkin ja kolmaskin, ei mitään ongelmaa, mutta se viimeinen... Aina kun sain vedettyä sen paikalleen, jostain muualta sitten se lakana karkas. Aikani siinä mylläsin sen saakelin lakanan kanssa, kunnes... Onnistuinko? No en, vaan jätin yhden kulman sitten laittamatta. Tämä hyvä lukijakaartini, on sitä aitoa naisen logiikkaa.
 

Ongelma nro 2. Lapsi availi kaapin ovea, johka ei todellakaan tarvinnu männä tonkimaan. No mietin kuumeisesti mitä siihen keksisin ja löysin luutun varren, no senhän siihen virittelen. (jokainen varmaan muistaa, kun omat porukat on aikoinaan työntänyt jääkiekkomailan kaapin vetimien läpi ja vieläpä se idea toimi.) No mutta kuinkas tässä ideassa kävi...

Tadaa, mä oikein edesautoin, et nyt aukiaa samalla rykäisyllä kaksi ovea. Katsoin tota mun viritelmää ja täytyi myöntää ihan itsellenikin, et ei ihan mennyt niin kuin alkuperäinen idea pään sisällä antoi ymmärtää. 

 Nooooh, mä jään tänne kehittelemään uusia ideoita, joten heissuliveissuli!

John Deere, Valtra, Case?

Merkkiuskollisuus, huh huh... Tästä on käyty kiivaita keskusteluja varsinkin Facebook ryhmissä, koulunpenkillä, töissä, no oikeastaan kaikkialla. Jokainen puolustaa sitä omaa "lemppariaan" henkeen ja vereen. Ja toisaaltaan ymmärrän täysin, mutta toisaaltaan en.Mun ei tarvitse alkaa tappelemaan traktori merkeistä, ei pitää tietynlaista lätsää tai takkia, jossa merkki komeilee ohtalla tai rinnuksilla. Mistäs tälläisen kirjoitus idean sain...

Oma poikani katseli ikkunasta kun markilla pyöri traktoreita, havahduin. Poikaa kiinnosti se, että se traktori meni etiepäin, valot näkyi ja ääni kuului, ei se merkki. Ei ollut väliä, oliko se Valtra, John Deere, Case, Massey ferguson. Tästä innoittamana sainkin idean kirjoittaa tästä aiheesta. Vaikka veikkaankin, että kun mennään vuosia etiepäin, niin pojalle ei aivan sama ehkä enää olekaan minkämerkkinen se OIKEAN pitää olla.

          Kuvan traktori on vasta koeajossa^^ Ei liity merkkiuskollisuuteen mitenkään ;)

Merkkiuskollinen saa olla, mutta se, että mikä juuri omassa toiminnassa on paras ja toimiva, niin ei tarkoita, että se olisi kaikille se paras vaihtoehto. Ja eiks se niin mää, et makuasioista ei voi vain kiistellä? Tuntuu vain tyhmälle, kun siitä saadaan niin kauhea haloo aina, jos toisella onkin muun merkkinen. Sehän on silloin automaattisesti paska. (?! )Omalle kohdalleni se on aivan sama, minkä merkkinen siellä perseen alla on, kuhan on toimiva juuri siihen tarkoitukseen, johon se on ostettu.
 Minkälaisia traktoreita teidän pihapiiristä löytyy? Onko yksi ainoa oikea merkki, vai löytyykö sakki sekava koneiden suhteen?


Ajellaas ens viikkoon! 

Musta on tullut MUMMO

Ja eih, ei sana tarkasti. Vaan mun ajotyyli nykyään sai mut tähän diagnoosiin.
Eli mähän kerroin aikasemmin, kun kävin hakemassa kaunokaiseni Jarin (vw, paskakasa, siis auto, you know). Komiahan tuo on, mutta... no oikeastaan aika rumilus!

Mutta tämä, mistä mummo-fiilis on noussu, on, että Jarissa on neljälovinen laatikko. 80 km/h kohdalla alkaa moottori huutaa, "heitä vitos vaihde, VAIHDA, VAIHDA!" Ja minä kiljun perään "EI OLE". Ja siis, me körötellään MAKSIMISSAAN 80 km/h, kun sitä moottorin huutamista ei kuuntele sitten pirukaan. Kaikista nöyryyttävin kokemus sattui tossa toissa päivänä, kun LINJA-AUTO ajoi MUN ohi!!? Että mitä? Piti vilkasta ihan kerran uudelleen, et mikä siitä ohi meni. L.I.N.J.A.-A.U.T.O! Ihmiset tuijotti linjurin ikkunasta. Ja ÄÄÄÄÄ! Mitä minä tein? Vilittelin pikku kotteroni ratin takaa, ihmisille jotka kahteli tyylillä "joku mummo lähtenyt liikenteeseen".  Joten mun on vaan tyydyttävä kohtaloon ja köröteltävä sitä kaheksaakymppiä. Sit kun traktorit alkaa vetelee ohi, niin mä kävelen sit mielummin!

 

Eli jos edessänne ajelee kirkkaan (haalean) punainen pirulainen, niin se olen mä ! Voi morjestaakin!

^^ Lisä infoa Jarista, nyt hallissa nököttää moottori levällään. Meille tuli pieni riita... Et meikäläistä ei ehkä nyt näykkään tukkimassa maanteitä tuolla rakkaudella (kakkiainen)

 

Työllä on merkitys!

Mun sydän kuuluu maalle. Paskan hajuun. Utareiden keskelle. Traktorin meluun.

Mun piti ottaa pieni askel pois maataloudesta, jotta näen taas pikkuisen kirkkaammin. Ihminen tekee elämänsä aikana suurimman osan työtä ja jos työ ei ole mieleinen, sitä ehkä tekee hetken, mutta se kuormittaa. Tulee kaipuu siihen, mitä sun oikeasti pitäisi tehdä. Jolla on merkitystä. Vaikka työ on raskasta, se ei tunnu niin raskaalta, kuin se ettet olisi täysin sydämmelläsi työssä mukana. Tiedät, että työtäsi arvostetaan.

Haluan aamulla herätä aikaisin. Napsauttaa kahvinkeittimen päälle. Juoda sen höyryävän kupin ja vetäistä kumsaappaat jalkaan. Ajaa usvan ja pimeän läpi. Nähdä navetan pihavalon. Nähdä 600 kiloiset työkaverit. Puhua puuta paskaa ja silti kuuntelevat. Tehdä urakalla aamuhommat, sulkea navetan oven. Lähteä kotiin.

Ja sama ralli iltapäivästä! Mutta silti, jokainen päivä on erillainen. Ne pienet onnistumisen ilot, pienet suuttumukset, pettymykset, riemut, kaikki tekee tuosta työstä juuri sen, mitä työltäni toivon. Aivan sama, vaikka haisisin paskalle loppu elämäni, mutta jos voin olla ylpeä työstäni, teen mitä vain!

Mukavaa viikkoa!

Poeka akka

Oon kasvanu poikien keskellä ja kyllä, sen nyt joissakin jutuissa huomaa. Mua ei kiinnosta hiuspidennykset, kynsien laitot tai merkki vaatteetkaan. En laita muuta kuin ripsivärin, jos nyt aina sitäkään. En osaa keskustella hiusten tehohoidoista, enkä kiputtaa pitkin markkia korot kalisten ja helmat heiluen.

Mistä mä sitten pidän? Maataloudesta, autoista, nuotiolla istumisesta, saunakaljasta, rennoista vaatteista, kumppareista. Fyysisestä työstä, lantakola sopii paremmin käteen kuin kiharrin. Puhun autoista, lehmistä, arjesta. Mua ei kiinnosta mitä hoitoja ystäväni Riitta on saanut kosmetologilla, saati jostain puuterin sävyeroista läpättää.

Mä yritin tossa jokusen aikaa sitten, yritin tosissani muuttaa omaa persoonaani, että sopisin akkojen sekaan. Olis niitä kiljuvia ja väkisin halauksia porukalla (kun ei olla nähty päivään), meikkien korjaukset porukalla, pissikaveri (MIKSI?). Syödä dietti ruokaa, laittaa tekoripset (jotka sit roikku loppujen lopuks mun poskilla), opetella kävelemään korkokengillä (nilkat nurin) Mutta paskat. Mä olen sit mielummin poikatyttö, kun esittäisin jotain muuta ja yllätys yllätys, mä kelpaan näin! Haisin sitten parfyymille tai paskalle.

                                                
                                                                      -Kyllikki-

Järkyttynyt.

Kaikki ovat järkyttyneitä. Teurastusvideo nosti monen niskakarvat pystyyn, enkä yhtään ihmettele. Luottamus horjui ja itsestään selvänä pidetty eläinten asiallinen kohtelu teurastamoilla valahti täysin viemäriin. Eihän näin todellakaan kaikissa teurastamoissa tehdä, mutta voiko enää pitää mitään itsestään selvyytenä?

Kuluttajat ovat järkyttyneitä, tuottajat sekä eläintenhoitajat vielä enemmän. Kun hoidat eläimiä vuosikausia vuorokauden ympäri, niin juhannukset kuin joulutkin. Opit tuntemaan eläinten persoonat, näät mitä ihmeellisempiä temppuja (mitä kyllä osaavat järjestää), rakennat luottamuksen ja opetat talontavoille,niin sitten kun tulee se päivä, että saatat eläimen viimeiselle matkalle. Toivot, tosiaan toivot nopean ja kivuttoman lopun.

Kun itse näin videon, tunsin kuvotusta. Tunsin kun silmiä alkoi kirvellä, en voinut katsoa loppuun. Muistin samalla kun saatoin lempi lehmäniteurasautoon, sen haikeuden, mutta luotin että eläin saa ammattitaitoisen ja inhimmilisen lopetuksen. Aivan kuten jokainen tuottaja sekä hoitaja on luottanut.

 

Eniten olen järkyttynyt Eviran toimintaan, olen aina pitänyt Eviraa hyvin tarkkana ja arvostettunakin virastona. Ainakin sieltä päästä tulleet säännökset ovat oikeinkin tiukkoja, eikä varaa ole aidan ali niistä mennä.

Ja päämääränä Eviralla on ollutkin varmistaa tutkimuksilla ja valvonnalla elintarvikkeiden turvallisuus ja laatu, sekä kasvien ja ELÄINTEN TERVEYS.Teurastamolla ainakin näytti olevan hukassa tämä eläinsuojelu periaate, sekä kivuton ja nopea lopettaminen. Olen aika pettynyt, en vaan muuta osaa enää sanoa.
Eviralle terkuin: nyt kannattaa ryhdistäytyä ja vaikka ihan kerrata tarkastuseläinlääkärien kanssa, mitä se kivuton ja nopea lopettaminen tarkoittikaan. Kyllä se päävastuu teidän valvonnassa täytyisi olla ja kaikkien pystyä myös luottamaan, että kun luvataan valvoa, SILLOIN MYÖS VALVOTAAN JA EPÄKOHTIIN PUUTUTAAN!





 

Tehopäevät Maanantait!

Tässä yks kaunis maanantai aamu herättelin itseäni kahvikupposen äärellä ja mietiskelin, mitäs jännää sitä vois keksiä. No nettiautoa sivu silmällä selailin, löysin AUTON, joka oli vaan aivan pakko saada. Ja eih, ei mikään tonneja maksava, ennemmin voidaan puhua kympeistä. No näppäränä likkana lähdin sitten tätä kaunokaista hakemaan. Koeajon kävin suorittamassa ja ei siinä, nimi paperiin ja kohti kotia. Kotimatkalla huomasin, että puhallin alkoi työntää aivan jääkylmää ilmaa ja lämmöt oli hieman kohollaan. No loppumatkan ajelin lärvikiinni mittaristossa kytäten lämpöjä.

                           Jokaisen uudehkon auton omistajan ilme, niin täynnä lämpöä!

Ja tosiaan se pirun tuuletin siis puhalti jääkylmää ilmaa suoraan mun naamalle! Ei ihan kiertänyt vedet.. No jokatapauksessa, jokainen kilometri tuntu niin autossa kuin minussakin ja se jos jokin on empaattista eläytymistä autolla ajamiseen!

Perille päästyäni huomattiin miehekkeen kanssa, että nesteet katoaa ihmeellisesti. Oikeastaan loristen, et ei ne savuna ilmaan kadonnu. No auto pajaan ja ihmettelemään. Tässä ihmetyksen nojalla karkasi kerran tämä kaunokainen tunkiltakin... No vuotokohta löytyi. Vespumppu yllätys, yllätys. Ja ei kun hakemaan jakopäänhihnaa ja uutta vespumppua. Näin kivalla arkisella yllätyksellä sain miehelleni viiden tunnin työrupeaman ystäviensä kanssa ja no itsehän olin kyseisen illan töissä... Enemmän kuin kiitollinen olin, että kaara saatiin toimimaan. Pahoin vaan pelkään, että milloin tuo mieheke laittaa jonkinsortin estot mulle nettiauton jaloon maailmaan

No viikko etie päin, siivoilin miehekkeen luona vapaapäivän kunniaksi ja siirsin tietenkin kaikki huonekalut keskelle tupaa, no lamppuhan siinä taas kajahti päälaella... Aloin vaihtamaan järjestystä... Mies tuli töistä tupaan ja yllätys yllätys, kämppä kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Siirreltiin sohvia ees sun taa ja huonekalut ei meinannu vain löytää paikkaansa. (itse istuin sohvalla, kun mieheke siirteli sohvaa nurkasta toiseen ja taas toiseen, oon niin aktiivinen) No lopulta saatiin suhtkoht järkevä ratkasu ja taas olin tätä meidän vapaa-aikaa saanut aktivoitua parisella tunnilla. Mitähän nyt maanantaina keksis? 


                                            Mukavaa viikkoa! Ollaan tehokkaita! ;) 
               
                                                

"Kylikki" esittäytyy

Alkuun mietin, että kerronko itsestäni mitään, että kirjoittaisin vain mielipide- sekä asia postauksia (näen hienosti blogikielellä), mutta ehkä mun on ihan ok vähän kertoa ihtestäni enemmän, että pääsee hieman syvemmälle noissa mun höpöhöpö jutuissa.

Olen siis 23 vuotias maalaistollo täältä Etelä-pohjanmaalta (siis nykyään). Olen opiskellut itseni maaseutuyrittäjäksi ja navetoissa pyllistellyt olkohan 2009 vuodesta lähtien, et lyhyt on viel meikäläisen kokemus, mutta sitäkin rikkaampia on kokemukset. Olen toiminut myös siivoajana, grillityöntekijänä, puistotätinä sekä huoltamokahviloissa työntekijänä. Et kaiken näköistä aenakin kokeiltu.

Olen myös pienen pojan äiti ja senpä olen päättänyt, että poikani ei tule keikkumaan täällä blogin sivuilla ihan vain siksi, että pojallanikin on yksityisyys, aivan kuten meillä aikuisillakin. Sen verran avaan johnakin vaiheessa miten meistä tuli perhe, mutta ympäri pyöreellä männään pojan osilta.

Näpsäkän toimelias (tai kuten miehekkeeni ilmaisee, ELÄVÄINEN), huumorintajulla ja räikeällä sana arkulla höystetty naekkonen. Yritän ainakin melkein aina olla nauravainen ja höpsö minä (hormoonimyrsky päiviä ei lasketakaan tuohon) ja persoonana jään mieleen, joku tykkää, joku ei.

Lueskelen ja kirjoittelen aina kun "vapaata" löytyy, mutta muuten ajan saan menemään uusioperhe arkea viettäen ja töissä käyden. Mutta siis tosiaan yritän jakaa näitä mun höpöhöpö juttuja aena kun vaan kerkien, ja mitään pääaihetta en ole (vieläs ainakaan) valinnut, mutta maatalous sekä ihan arkisilla hömpötyksillä aenaskin nyt etiepäin!



Älämölöhölö, kivaa viikonloppua! ;)

 

 

 

-Kyllikki, tuttavallisemmin Risto-

Kyllikin kotikeittiö

Mitäs mä tuolla kyökin puolella pyörittelen? Tiskiharjan kans tehtiin taas sovinto ja sai tulla taas mun arkea piristämään... Yleensä se tunnin verran mua ensin huutelee, mut joop.

Oon aina pitänyt ihteäni surkeana kokkaajana ja onhan se joo osittain tottakin. Oikeastaan täysin totta! Oon saanut kermaviili kastikkeen kaksi peräkkäistä kertaa perseelleen ja kun miettii kuinka haastavaa se on tehdä, niin ei ihmekkään. Sörsselit vain sekasin ja VALMIS! MUTTA EI MUN KOHDALLA! Valmispitsat mulla kärähtää uunissa vaikka istusin nenä punasena kiinni uuninluukussa.

Mutta mä oon nyt päättänyt, kun tuo miekkonenkin tossa on kuvioissa, että mä harjoittelen tätä ruoan laittoa ja ainakaan vielä ei ole tullut moitteita (ei ole vaan kehdannut sanoa, et naenen hei, ei tätä voi syödä). Viikonloppunakin ajattelin, et leipasen jotain kivaa illaks, ja niinhän mä kokkasinkin. Tosin me romanttisesti syötiin tätä mun herkullista mustikkapiirakkaa suoraan lusikalla kaapien uunivuoasta.

                                p.s tässä on pomminvarma kakku, joka onnistuu aina! ^^

Tae noh, melkein pomminvarma ^^

-Kyllikki-

Lisävarusteet Navettaan

.
Näppäriä juttuja, mitä voes maataloudessa tarvita:

-Kello ensinnäkin, voes lisätä sellasen 8 tuntia siihen 24 tuntiin

-Lypsyhaalarin sais ainakin joinakin päivinä jättää suosiolla naulakkoon ja vaihtaa sukelluspuvun päällensä (ainakin sellaisina päivinä kun satut olemaan väärässä paikassa ja vieläpä väärin päin) <---jätetään mielikuvitukselle tilaa

-Kypärä visiirillä, koska aina se häntä läjähtää joko korvaan, takaraivoon tai sitten silmään

-Housut jotka voe kieputtaa olkapäittensä ympäri, varsinkin jos semmari tulee ennen askareita piipahtaa (parisen kertaa joku innokas taustalta seuraava hörökorva on nappassu kielensä ympäri housun taskun ja huips...)

-Ennustuspallo vai mikä kristalli ny onkaan (sen kerran kun on jotain extraa navetan jäläkeen, niin ensin poikii hieho ja vieressä tiineenä olijakin kekkasee "minäpä kans pyöräytän", saldona kaksi poikijaa)

-Aikakone, sitäkin oon harkinnu...

-Päähän kiinnitettävä kamera (Olishan se nyt siistiä nähdä, mitä oikein on touhunnu)

-Huijaus isäntä... Eli kun isäntä ja emäntä on lähdössä reissuun, voitaisiin ihan vaan huijaus periaattessa laittaa linnunpelätin navetannurkalle isännän romppeet päälle, koska (siis saakelinperhananjokakerta) AINA kun isäntäperhe lähdössä johonkin, niin jotain särkyy, joten huijataanpa koko maatilaa linnunpelättimillä

-Puhuvat elukatkin ois kova sana, vaikka näissä hiljaisissa kiimoissa. "Hei pyllistelijä, oon kiimassa, semmarille voisit soettaa"

-GPS-paikannin (ainakin ekoina kertoina kun lasketaan hiehot sekä lehmät laitumelle, jotta osais jo heti suunnistaa naapurin emännän kasvimaalle)

-Huumorilla ja asenteella selviät ilman yllämainittuja "apuvälineitä"


Ja tämähän oli vain tälläinen lisäyslista! Mukavaa päevää!

Sen kerran kun lepuutat jalakojas ja jäät perseestäs puruämpäriin jumiin^^ voittajafiilis ilmiselvästi!

Työtön vs kotimainen ruoka

Tämä nostatti aenaskin mun niskakarvoja. Totta kai ymmärrän työttömien tilanteen, mutta monen suusta on kuullut, että ei kannata enää mennä töihin, kun tienaat enemmän olemalla VAIN KOTONA? Ja silti, valitetaan kun ei ole rahaa. 

Tuntuu hullulle kuulla tuollainen lause. Tällä hetkellä tienaan vähemmän kuin työtön, no miksi en siis jäisi kotiin. Olen varmaan liiankin vanhanaikainen, arvostan työssä käyntiä. Kautta aikojen ihmisten on täytynyt nostaa persiuksensa töihin, jotta leipä koreilisi pöydässä, mutta kannattaako enää? 

Kotimaisen ruoan kannattaja olen henkeen ja vereen! En suostuisi edes syömään ulkomaalaista lihaa, kasviksia saati maitotuotteita. 

Olen itse nähnyt, mitä maatalous on nykypäivänä ja sydämessä tuntuu kouraisu, kun eripuolelta suomea saa kuulla tilojen lopettaneen. Tuntuu, kuin valoa ei näkyisi tunnelinpäässä. 

Kuka näistä narisijoista suostuisi tekemään työtä, josta et minkäänlaista arvostusta saa, haukutaan näpertelijäksi ja tukien nostajiksi, valitetaan hinnasta, halpuutetaan ja revitään se sinun pussistasi, johon ei muutenkaan ylimääräistä jää. Tuntitaksasi ei ylety edes minimiin. Ja silti, silti tuottaisit muille puhtaat ja kotimaiset raaka-aineet. Narisisitko silloinkin? Joskus toivoisin, että voisi astua toisen kenkiin, voisi ehkä avautua muutamankin silmät siinä samalla. 

Muistan kun pikkutyttösestä lähtien on toitotettu, että Suomen tulisi olla omavarainen, mutta entäs jos maatalous ajetaan niin pohjamutiin, että tuotanto loppuu täältä, suoraan sanottuna ja ajateltuna, olisiko ulkomaalainen ruoka enää "halpaa". Entäs jos ruoan tuonti lyötäisiinkin kiinni, mitä söisit? Kynsiä? Voin satavarmaksi sanoa, että ketään ei kiinnostaisi meidän pohjolaisten nälänhätä siinä vaiheessa. Että olisiko meidän Suomalaisten aika herätä todellisuuteen? Maatalous ei ole oikea säästökohde, jos leikkauksia meinaa. 

SUURI hatunnosto tuottajille täältä päästä! 

                                                                        -Kyllikki-

Byebye Sinkkuus!

Oivoivoivoi, mitäs mulle kävikään. Mä vannoin vielä puoli vuotta sitten, etten niitä miehiä tarvihte, mutta! Tuo kiva "mutta" sana aina kaataa kaiken mitä sanoo ennen sitä... Ja näin käy useimmiten ainaskin meikäläiselle.

No tälle akalle siis kävi niin, että se RAKASTU. Löyti miehen. Sanoi hyvästi sinkkuudelle. Kahliutui. Sitoutui. Parisuhteellistui. Viivi ja Wagner.
No anyway, arvatkees mitä sitten tapahtui? Heitin Keski-Suomessa hanskat tiskiin ja muuttaa pyyhälsin miekkosen perässä Etelä-Pohjanmaalle. Ja TÄDÄÄ täällä sitten asustellaan!

Sain työkuvioni selviksi, tosin se vaati yhden viikon aikana 29 työhakemusta, lukemattomat puhelinsoitot ja yhden työhaastattelun. Ja niin sitä töitä löytyi, eli kaikki on mennyt niin kuin elokuvissa.

Mä olen tän puolen vuoden aikana oppinut itsestänikin uusia puoli, mä osaan jopa rauhoittua ja antaa aikaa parisuhteelle, Viimeisin kuukaus oli sellasta mylläkkää, et tuntui kun koko elämä olis ollut vaan pahvilaatikossa asumista, mutta ne pienet hetket, kun katsot toista ja älyät, että et halua kenenkään muun seisovan siinä paikalla.

-Kyllikki-

Mihin sitä miestä tarvihtee?

Silloin pari vuotta sitten kun astuin sinkkuuden maaperälle, ajattelin ja taisinpa jopa sanoa, että "minä en miehiä tarvitse." Ja aika pitkälle ollaankin menty tuolla ajattelutavalla! Ja vieläkin tallaillaan yksin, ja mun kuumat iltamenot rajoittu tuonne tiskialtaan juurille Jukan (tiskiharjalle parempi nimitys) kanssa. Mä sitten kädet rusinoina pyörittelin kippoja, kuppoja parhaillaan tunnin.
Sitten mun kuumat iltamenot alkoivat horjua Jukan kanssa ja oli vain pakko todeta, että meidän on nyt jatkettava erillään.

Sitten tulikin Hissu (tiskikone). Hissu kun saapui aloin heti purkamaan kunniapaikkaa sulhaselle ja sainkin tarvittavat kaapit irti. Hikipäässä raahasin Hissun aukon kohdalle ja järkytykseni se ei mennytkään sukeltamalla sisään. Työnsin, nostin ja ei, Hissulla oli selvästi joku ramppikuume uudesta kodista. No miten minä tämän ratkaisen kun en niitä miehiä tarvitse. No näin!

Levitin sitten ahteriani Puuha Peten seurassa ja mietin kuinka hitossa sen masiinan sais paikalleen... No mun oli pakko luovuttaa ja pyydettävä miehistä apua. Ja lopultahan tiskikone sitten komeili omalla paikallaan, kiitos miespuoleisen avun! Mutta en antanut tuon masentaa ajattelutapaani, minä en miehiä tarvitse...Paitsi tiskikoneen asennuksessa.

Tähdenlento

Kyllä voi olla vaikeaa kirjoittaa ensimmäinen teksti! Pyörittelee ajatuksia, kukas mä oon, (oikeastaan mikä), mistä tää kertoo, läpäläpäläpä. Tällainen kysymystulva päässä liikkuu (kyllä! Meitsin päässä liikkuu muutakin kuin silmät!)

No joo, eli voin olla tällainen himmeä tähdenlento tai sitten jäänkin tänne netin aalloille pyörimään, mutta kaikkeahan on kokeiltava!

Sitä olisi varmaan kerrottava jotain pientä itsestäni (tässä oon törkeen huono). No olen siis töissä käyvä naikkonen, sinkku (vanha piika) ja aika huoleton persoona. Huumorintajuni on kasvanut ja pahasti kieroon, ehkä sekin täällä pääsee loistamaan (valitettavasti). Mitäs sitten muuta? No tota ööö, musta ei siis ole enempää kerrottavaa. Siis super mielenkiintoinen ihminen(kö).

-Kyllikki-