Ajattelin nyt kirjoittaa asiasta, joka on repinyt, repii varmaan tällä hetkelläkin perheitä ja parisuhteita riekaleiksi. Nimittäin alkoholismista. Tämä sairaus vie mukanaan ihmisen ja aiheuttaa paljon surua ja hämmennystä lähiomaisissa.
Meidän perhe on nähnyt, mitä tuo katala sairaus tekee. Kuinka se hiertää välejä, saa perheen rikki, aiheuttaa mielipahaa sekä riitoja. Kaikista kauheinta on, kun ihminen väittää olevansa kuivilla ja lupaa muuttua, mutta seuraavalla viikolla jo pullon kaulaan kiepsahtaa. Se pettymys ja suuttumus, tajuaa ettei mikään muutu. Ei ehkä koskaan. Samat lupaukset vuodesta toiseen. Pelkäät toisen puolesta. Kuuntelet haukut. Itkut. Joka helvetin vuosi. Tämä sairaus on siitä niin ilkeä, kun tähän ei niin sanotusti lääkettä ole. Se ainut lääke mikä tepsii, pitäisi tulla alkoholistin omien korvien välistä.
"Sinä lupasit, lupasit monta kertaa. Katsoit silmiin, lupasit kaiken muuttuvan. Silti, jokaisen sanan jälkeen mitä sanoit, tulvahti lapsen kasvoille väkevä haju. Se sama haju, joka ajoi äidin, sukulaiset pois. Se sama haju, mikä jokainen ilta sinusta tulvii.
Kymmenen vuotta sitten, sinä lupasit kaiken muuttuvan. Ei muuttunut. Väkevä haju tulvii vieläkin nenään, kun sinun luona käy. Soitat kerran viikossa, joko haukut tai itket, lupaat muuttua. Mutta tiedätkö mitä? Sinä et tule enää muuttumaan. Ja minä vedän oven kiinni, jotta joskus se väkevä haju unohtuu."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti