Oonko myöhässä jos takaisin tuun?

Mun seikkailut alkaa täällä päässä olemaan finaalissa. Kappas! Mulla oli todella vaihde rikas vuosi ja en vain saanut kotia tänne rakennettua. Tai sanotaan näin hienosti, et musta jäi palasia tuonne metsän keskelle ja aika isoja palasia jäikin!

Mun suunnitelmat alkavat olla lukkoon lyötyjä ja mä nostan kytkintä täältä. Ainoa mitä mun aivan ihan yli paljon tulee ikävä, on mun työpaikkaa ja tietenkin työkavereita. Ja mä poistunkin täältä taskut täynnä kokemuksia ja puhtia uusia kokemuksia varten. Ja nou panik, mua ei maataloudesta saa revittyä veks! ;)

Mitä mulla jäi jälkeeni viime vuonna?

Mun tukiverkosto. Ihmiset. Ystävät. Sukulaiset. Kaikki! Mä tajusin tän viimeisen vuoden aikana, että mä olen onnellinen, kun mulla on tämä apinalauma ympärilläni. Ne jotka tietävät musta kaiken ja ennen kaikkea se, ne ihmiset jotka saavat mut hymyilemään. Monta kertaa meinasin kirjoittaa tästä, mutta se et mä rustaan johkin blogiin mun ikävää, ei se kerro sitä koko totuutta, eikä todellakaan poista sitä ikävää. (Vitsi mikä shokki). Joten meitsi come back! ;)

Mut hei, mä tajusin sentään jotain: Mun ei tarvitse kiillottaa pintaa kenenkään takia, vaan voin olla just se rosonen aito minä ja mä kelpaan näin ! 

Aurinkoa Maatalouteen Hei!

Aurinko nousee elokuun aamuun, istahdat lypsymontun portaille. Voiko olla parempaa aloitusta päivälle? Tykyttimet tykyttävät tasaiseen tahtiin ja itse katsot navetan ikkunasta punertavan auringon nousua. Alat kelaamaan edellistä päivää, iltaa. Vettä satoi ja mieli maassa, mutta uusi aamu näyttääkin jo paremmalta.

Siis hei, oon töissä. Joop, mutta se että aloitat päivän hymyillen, niin päivän vastoin käymisetkään ei tunnu niin pahasti. Uskon tulevaisuuteen, parempaan huomiseen. Pakkohan maatalouteenkin on jossain vaiheessa sen auringon noustava, nyt on vain räpiköitävä (sana tarkasti, jos pellolle haaveilee) ja toivottava että vesi (tai maa) kantaa. Tiedän, maajussit ovat hyvin epätoivoisia ja varmaan vituttaa lukea tälläisen pää pilvissä läpyttävän kirjootuksia, mutta jos heittää toivon kaivoon, sinne samassa humpsahtaa kaikki. Tsemppiä kaikille, toivon että se aurinko nousee vielä maatalouteenkin! Sisulla ja isolla Syrämmellä !

!

Ens kerralla sit tuleekin höpsötyksiä taas ;) 

-Kyllikkinä tunnettu-

Hetki Se!

Leikitellääs ajatuksella. 

Tapaat ihmisen. Sanotaanko vanhan tuttavasi. 

Katseenne pysähtyvät. 

Ainoa asia mitä tajuat, on tämä kyseinen ihminen, joka seisoo edessäsi. 

Tutkit häntä katseellasi. Mikään ei ole muuttunut. Paitsi vuosiluku. 

Sama rysähdys rinnassa. Autot ajavat ohitsenne. Taustalla basson ja ihmisten melu. 

Mutta ainoa mitä tajuat. On juuri Se Hetki. 

Tajuat, että etsimällä et ole löytänyt sitä. Mikä nostattaa hymykuoppasi, 

saa kätesi tärisemään, vatsasi vellomaan.

 Se vain tupsahtaa eteesi. Ja sen vain tietää sisällään, että tämä on Se Hetki.

Hölmöä eiks jee?

Sinä kakkakorva menninkäinen!

Tiedättekö kun olet vielä aivan vieras jollekin ihmiselle, totta kai, jokainen yrittää silloin tehdä vaikutuksen. Hmmmmm, miten sen sanoisi.. Yrittää olla normaali ja näyttääkin aivan ihmiseltä. Koska se ensi tapaaminen on kaiken a ja o. Niin työelämässä kuin vapaa-ajalla. Tulet muistamaan sen hetken fiiliksen, kuinka sinua puhuteltiin tai mitä keskustelitte. Mitä näitte, teitte, listaahan saa jatkettua aivan loputtomiin. 

Itselläni on ollut aina se ongelma, että saan tehtyä näistä ensitapaamisista aina jokseenkin erikoisia. Hyvin mieleen painuvia... Millon mulla on paskaa korvan lehdissä saati varpaissa. Millon kahvit pitkin valkoista hupparia. Kädet öljyssä. Kulmakarvat violettina (aivan tosi tarina! Ja vieläpä vahinko) Millon saatan lipsauttaa suustani sammakon (rupikonnan ennemminkin). Joskus kun pitäisi olla hiljaa, mä töksäytän jotain tyhmää. (ex-anoppilassa kerroin sikojen lisääntymisestä, siinä vaiheessa olisin halunnut painua niin syvälle sian perseeseen. You know, kun ihminen joka ei ole maatalous alalla, joutuu kuuntelemaan VÄKISIN :D ) Ja kauheinta on vieläpä se, kun itse tajuaa tilanteen, niin mä en edes osaa lähteä enää korjaamaan sitä. Mutta jäänpähän mieleen! ;)

Varmaan joskus mun läheiset kokee sen kuuluisan "henkisen väsymyksen" mun kanssa. Ihan silläkin, et vaikka yritän käyttäytyä normaalisti, silti mun sisällä asuu sellainen lapsenmielinen menninkäinen, joka haluaa ajatella, että elämä on tehty elettäväksi. Ja "yks" pikku mokahan ei maailmaa saa kaataa ;)

Hauskaa Viikonloppua! Lisää toilailuja luvassa ;)