The End

Tiedättehän satukirjat. Ne juuri mitä lapsena lueskeltiin. Paksut, monisivuiset, joissa monia tarinoita ja loppu on aina onnellinen. Tässä olen miettinyt ihmisen elämää, me olemme kuin satukirjoja, paksuja, sisältäen eri tarinoita, eri päähenkilöitä, sekoitus komediaa ja draamaa, mutta loppuuko meidän tarinamme aina onnellisesti?

Jokaiseen elämämme tarinaan ei osu se onnellinen loppu, vaikka kuinka yritämme. Uskomme siihen, että se prinssi saa sen prinsessan, rumasta ankanpoikasesta syntyy upeaakin upeampi joutsen tai Jaakko löytää sen pavunvarren. Ehkä se on hyväkin, että emme aina saa sitä onnellista loppua. Ehkä juuri se tekee elämästä mielenkiintoista? Huomatkaa sana ehkä. 

Mutta vaikka osa omista tarinoistanikaan ei ole saanut sitä ansaittua onnellista loppua, uskon, että kun viimeinen tarina luetaan, sen on pakko päättyä onnellisesti. Voisi katsoa niitä pieleen menneitä tarinoita ja todeta, että kaikki ne ilmaan jääneet leijuneet tarinat ilman loppuratkaisua, ovat olleet vain tarkoitus tähän viimeiseen lukuun. Tähän viimeiseen, onnelliseen lukuun.

Mietteliäin terveisin: K

Tervetuloa KEVÄT!

Täällä päin on lumet jo kokonaan karannut maasta ja mukavan lämmintäkin on ollut. Vähän meinaa flunssaa painaa nyt päälle, ihan näin kelien lämpiämisen kunniaks. Tosin tällä hetkellä tuo palautus suomen vuoden aikoihin räpsähti vesi sateena, mut eipähän paikat liikaa kuivu. 

On olemassa sellaisia kevään ensimerkkejä, joista siis tosiaan tiedän että kevät on täällä. Tässä mun joka vuotinen listaukseni.

Motoristit on kaivaneet kypärät varastoistaan ja todella paljon onkin jo moottoripyöräilijöitä ollut liikkeellä. Miekkonenkin kävi päräyttämässä Harrikalla lenkin ja ai että, iski se puoli vuotta pelätty pyöräkuume tännekin. Tässä nyt selaillu erillaisia moottoripyöriä ja sivusta päätynyt ihailemaan noita kaksipyöräisiä voimamyllyjä. Ehkä, ehkä joku päivä.

MUURAHAASET! Ne alkaa tekemään sisälle taas valtatietään kera ohituskaistan. Alkuun nauratti kun poika ja kissat veti niiden murkkujen perässä, mutta... Jos erehtyy silmänsä ummistamaan sohvalle ja juuri saamassa nukkumatin pairan helmasta kiinni, niin heräät siihen tunteeseen, kun joku kipittää poskeasi pitkin. Salamana räpsähtää silmät auki ja huomaat, että sinusta on tehty parkkipaikka. Kymmeniä muurahaisia kulkee pitkin käsivarttasi, jalkojasi ja jopa naamaasi pitkin. Eipä naurattanut enää. Joten muurahaiset saivat oman levähdyspaikkansa, oikein hotellin. (syötin siis)

Muuttolinnut on saapuneet. Ekat taijettiin bongata jo tuossa maaliskuun puolella, mutta minä näin lintubongarina en tunnista käkeä tikasta. (Tunnistan siis oikeasti) Ja voi sitä kaunista joutsenten ujellusta, voiko kauniimpaa musiikkia ollakaan? Taisin (humatkaa sana taisin) myös bongata jonkin sortin hanhen, vai mikä se iso lintu onkaan, jolla räpylät. Mies päätteli et olen nähnyt kurjen, mutta eih, ei se kurkikaan ollut. Sellainen samanmoonen mikä peukalossakin (KAI). Vois ottaa sellasen kertauksen noista lintulajeista jossakin kohtaa. Maybe...

Mieli on paljon virkeämpi kun ei aina ole pimeää ja kylmää. Ja mulla joka kevät tapahtuu, joku "uudestisyntyminen". Mökö talvi minä häipyy ja alkaa tuo hymykin viihtyä kasvoilla, ehkä myös toi aurinko saa mun pään pyörälle. Mulla alkaa sellainen vöyhkö kausi, joka sitten kestääkin tuonne pitkälle syksyyn. Tuntuu vain, että virtaa riittäisi, mutta sen purkaminen onkin sit hassun hauskan vaikeaa.

Peltotyöt. Niistä aletaan puhumaan, kalustoa pikkuhiljaa valmistelemaan ja ollaan kuin lähtöviivalla. Aivan mahtavaa! Muistaa joka vuotisen rehun teon. Sen talkoo hengen ja sen fiiliksen kun ne (märät) rehut on kasassa odottelemassa taas noita ratkiriemukkaita 30 asteen pakkasia. Mutta siis se fiilis mikä noista peltotöistä iskee, on jotakin aivan uskomatonta.Ja vaikka tuo kesä onkin kiireistä aikaa, niin silti joka kevät odottaa aivan liekeissä niiden alkamista. (Ehkä johtuu taas kerran tuosta keväästä) :P
 

Onko kenelläkään muulla mitään varmoja kevään merkkejä? Tietää että nyt, nyt se kesä lähestyy ja korvissa alkaa jo surraamaan hyttysten surina. Hyvästi nukutut yöt siis!

Kohti unelmaa

Yölypsyt tykytelty tankkiin ja mun nukkumatti kurvannut ohi. Ei väsytä, ei sitten pätkääkään. Noh onpahan ehkä jo aikakin vähän päivitellä tännekin. 

Mulle tupsahti sellainen hauska viesti, "Kutsu valintakokeeseen". Katsoin hetken aikaa monttu auki ja tietysti innostuin! Olin hakenut ammattikorkeaan tuossa viime syksynä, kun tuo pikaruokaketjun työpaikka ei oikein ottanut urilleen, joten laitoin sitten hakemuksen ja tadaaaa! Mutta... Tuo mutta sanahan kumoaa paljonkin.

Pari päivää olen sulatellut ja maistellut ajatusta koulunpenkille siirtymiseen, mutta oikeastaan tuossa lypsyn aikana tajusin, että oma unelmani ei liity koulunpenkkiin, vaan tähän arkeen. Tähän mitä monen mutkan kautta ollaan pyöritelty toimivaksi. Työhön, joka antaa ja opettaa käytännössä. Perheeseen, jonka kanssa viettää aikaa, nähdä poijjan kasvavan, haaveilla tulevaisuudesta, mitä se nyt sitten ikinä tuokaan tullessaan. Mutta siis unelmani on toimiva arki. 

Joten meikäläinen skippaa tuon valintakokeen ja koulunpenkin. Ehkä ei nyt ole oikea aika lähteä kouluttamaan itseään tyhmemmäks... (JA VITSI, tuo edellinen lause) Veikkaan että lehmät ei kysele, mitkä paperit mun takataskussa roikkuu ja sitä paitsi, ainahan voi hakea uudestaan, jos se mun unelma koulunpenkille liittyy. Joten te jotka olette menossa valintakokeisiin, Tsemppiä! Meitsi jatkaa lehmien lypsämistä ja arjen pienten ihmeiden kanssa.

Mukavaa viikonloppua!