Tiedättehän satukirjat. Ne juuri mitä lapsena lueskeltiin. Paksut, monisivuiset, joissa monia tarinoita ja loppu on aina onnellinen. Tässä olen miettinyt ihmisen elämää, me olemme kuin satukirjoja, paksuja, sisältäen eri tarinoita, eri päähenkilöitä, sekoitus komediaa ja draamaa, mutta loppuuko meidän tarinamme aina onnellisesti?
Jokaiseen elämämme tarinaan ei osu se onnellinen loppu, vaikka kuinka yritämme. Uskomme siihen, että se prinssi saa sen prinsessan, rumasta ankanpoikasesta syntyy upeaakin upeampi joutsen tai Jaakko löytää sen pavunvarren. Ehkä se on hyväkin, että emme aina saa sitä onnellista loppua. Ehkä juuri se tekee elämästä mielenkiintoista? Huomatkaa sana ehkä.
Mutta vaikka osa omista tarinoistanikaan ei ole saanut sitä ansaittua onnellista loppua, uskon, että kun viimeinen tarina luetaan, sen on pakko päättyä onnellisesti. Voisi katsoa niitä pieleen menneitä tarinoita ja todeta, että kaikki ne ilmaan jääneet leijuneet tarinat ilman loppuratkaisua, ovat olleet vain tarkoitus tähän viimeiseen lukuun. Tähän viimeiseen, onnelliseen lukuun.
Mietteliäin terveisin: K
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti