Katso peiliin

Näin on käynyt nyt liian monta kertaa ja ehkä mä nyt opin!
Eli lähdin normaalisti töistä, pesin käteni ja käsivarteni, vaihdoin työvaatteet välinkulku kuteisiin. Loikkasin navetan ovesta pihalle, istahdin auton ratin taakse ja päässä pyöri sata asiaa mitä pitää muistaa. Nooh, aloitin kriittisimmästä eli bensatankki huuti lisää ainetta. Kurvasin kylmäasemalle ja viereisellä pistoolilla oli nuorukainen tankkaamassa. Katsahdin häntä ja aloin näpyttämään kortin pin-koodia, juuri kun sain enterin painettua. Kuului tirskahdus ja kun aloin katsomaan tarkemmin, tämä nuorukainen katsoi suoraan minuun (nähtävästi naurua yritti pidättää) todella outo virne kasvoillaan. Iso kysymysmerkki otsalla aloin tankkaamaan ja vilkaisin sitten peilikuvaani auton takalasin heijastuksesta. MULLA OLI PUOLI NAAMAA PASKASSA. Tankkasin, laitoin pistooolin takaisin, toivottelin illan jatkot ja istuin autoon, naama punaisena hehkuen ja eih, se ruskea "meikkivoide" ei lievittänyt naaman punakkuuta. Ne sata asiaa mitä piti muistaa, unohtui aevan kerta heitolla.

Katson,katson täst lähtien peiliin! Paskaista viikon alkua! ;)

Ei se nimi lehmää pahenna

Pah! Uskallan olla erimieltä! Mitä lempeämmän ja normaalimman nimen antaa, niin tulevaisuudessa saat taistella. (No ei nyt kaikkien kanssa, mut niih) Vasikoiden nimeämiseen vaikutti ainakin omalta osaltani sekin, millainen päivä oli ollut. Yhdestäkin vasikasta tuli Elvis aikoinaan, aivan vain sen takia, kun Elviksen biisi oli soinut radiosta. Jääkiekko kausina on tullut, Ilmaveiviä, Kranlundia yms. Kesällä Helle, Muta.. Jouluna taas jouluaiheisia. Helppoa kun heinän teko. (Mitä nyt viime kesä oli, mitä oli) Mutta perustelut miksi vasikalle kannattaa antaa poikkeavampi nimi:

Lehmä nimeltä Terminaattori sai ennen ensimmäistä lypsyä jo ajatuksen karkaamaan, potkurautoihin, neljän ihmisen kiinni pitämiseen, rautahaarniskaan, joka pehmustettu tyynyillä ja fleeceillä, mutta se pirulainen yllätti. Ei ensimmäistäkään potkua, aina mielissään otti hoitajan vastaan. Siis aivan ihana lehmä!

Mutta... Olipas kerran Joulurauha. HUOM, oletin, että Joulurauha olisi ihan näppärä lypsää, mutta...  Kerran potku nenään, parisen kymmentä kertaa sormille, kylkiin. Vihdoin kun sain lypsimet kiinni ja käänsin selkäni, heijautti lypsy-yksikön sarviensa ympärille ja riuhtaisi. Ja taas sama rumba alusta. Niin monet perkeleet tuli sen elukan kanssa kirottua. 

Joten tästä lähtien varaudun antamaan erikoisen ja pahamaineisimman nimen, mitä maa päällään kantaa. 

Mukavaa viikkoa!

 

Kaupungista maalle

Kello soi 4.30. Nousin, puin pairan ja housut heitin vikkelästi kinttuuni. Nappasin kahvinkeittimen poies päältä (näppärä tuo ajastin), kaadoin kahvin termospulloon. Juoksin rappuset alas, ulko-ovi auki, sitten kiinni. Läpytin Nissanin viereen, raappasin lasit. Sormet kihelmöi kylmästä. Jännitti. Pelotti. Aivan uusi maailma aukenisi. Kyllä, tämä oli ensimmäisen työkomennukseni aamu. Ja minulla ei käryäkään, mitä olin menossa edes tekemään.

Ajoin 40 kilometriä. Lunta tihkutti. Vähän reipas -18 astetta pakkasta. Radio huuti kaiuttimien kautta. Ei saanut ajatusta mukaan. Jännitti vielä enemmän. Näin navetan valon pimeydestä. Kurvasin auton navetan seinustan viereen. Sammutin auton, nousin ja kävelin itsevarmana kohti navetan ovea. Tsempaten koko ajan itseäni, "mä selviin tästä".

Vaihdoin vaatteet karjakeittiössä, himmeän keltainen valo paistoi yhdestä nurkasta. Karjakeittiö oli ahdas ja matala. Varmasti, näin jonkun vilahtavan pannun taakse! Ovi aukesi takanani. Yrittäjä saapui. Hän tervehti ja hymyili. Ajatteli varmaan "voi tyttörukka, Jouluaattona opettelemassa." Kyllä, oli 24.12.2009 kun ensi kosketuksen sain koko kiehtovaan alaan. Hassua eikös? Avattiin navetan ovi. Tervehdyksesi saatiin mylviminen.

Juotettiin vasikat. Juteltiin niitä näitä. Hän neuvoi, kuinka paskakone toimi, en oikein tajunnut, että missä vaiheessa pitää sammuttaa. (nou hätä, ei jäänyt kertaakaan päälle). Katsottiin lypsykoneen kasaaminen, kertoi kuinka mukavaa oli, kun Jouluna juttukaveri navetassa. Oli aina niin yksinäistä, kun yksin touhusi. Olihan sentään lehmät.

Aloitettiin lypsy. Näytti millaista maidon täytyy olla, että voi lypsää tankkiin. Antoi vinkkejä. Työnsi punaisen tötsön kouraani. Hämmästyin. Iso kysymysmerkki kasvoillani. Siis tulppa. Opetti kuinka tulpataan. Pyöriteltiin lettupannua. Tuli sorkkaa. Jäin lehmän väliin. Tuli mustelmia. Mutta. Tuo Jouluaatto oli erillainen. Löysin ammatin, josta pidin. Kaupunkilaistyttö muokkaantui yhdessä yössä maalaiseksi ja sen jälkeen navetan ovi onkin käynyt. Ihana Maatalous!


Viikonloput!

"Sinäkö? Maatalousalalla?"

Törmään tähän vähän väliä, kun joudun (pääsen) kertomaan mikä on se mun juttu. Ja aina vastaus on, kyllä. En tiedä mikä siitä tekee niin ihmeeellistä, sekö et oon nainen, pienkokoinen, kaupungista lähtösin? En usko nyt siihenkään, mutta tämä on täääysi ihmetys ja oikeastaan mullekin, kun ihmiset ei vain usko todeks.

"Sinähän oot niin pikkuruinen". Tiedän, oon lyhyt, pieni kokoinen. Mutta katsooko se sitä? Ihan samanlailla saan lehmät lypsettyä, loikattua traktorin hyttiin (sen takia uskoisin sen säätövaran siinä penkissä olevan) kun joku kolmepäätä mua pitempi. Asennehan ja se halu tehdä ratkaisee. Ja ainakaan vielä en ole törmännyt minkään navetan ovella mittapuuhun ja tokaisuun "aijai liian lyhyt". Hah!

"Eikö olis helpompiakin ammatteja?" Varmasti olis, mutta se, että haluanko tehdä muuta. En! Vaikka rahankin takia käyn töissä, niin se palkka ei ratkaise tässä asiassa. "Ihminen on onnellinen silloin, kun tietää tekevänsä sellaista, millä on tarkoitus." Piti ihan henkinen lausahdus lainata, mutta pointti siitä selväks varmasti tuli. Navetan oven avaaminen ennen kukon pieraisua, on ehkä parhain tapa saada päivä käyntiin. Tosin joskus saattaa olla "pieni" muotoisia yllätyksiä vastassa, mutta niitäpä saa aina jälkehen päin naureskella. ;)   

Mukavaa viikonloppua! 

 

Naisen pettämätön logiikka

 Vaekka oonkin osittain (himpunverran) poikamainen, on mun pakko myöntää kauhia fakta. Mä kuitenkin ajattelen ja omaan naisen aivotoiminnan. Mun ongelmanratkaisut on jotakin aivan käsittämätöntä välillä, aivan kuin tuolta korvien välistä jotain sattuis puuttumaan.

 

Annetaas esimerkki. Vaihdoin lakanat meirän sänkyhyyn ja aloin laittamaan (typerää) kumilenksuilla olevaa aluslakanaa, no ensimmäinen kulma meni heittäen, toinenkin ja kolmaskin, ei mitään ongelmaa, mutta se viimeinen... Aina kun sain vedettyä sen paikalleen, jostain muualta sitten se lakana karkas. Aikani siinä mylläsin sen saakelin lakanan kanssa, kunnes... Onnistuinko? No en, vaan jätin yhden kulman sitten laittamatta. Tämä hyvä lukijakaartini, on sitä aitoa naisen logiikkaa.
 

Ongelma nro 2. Lapsi availi kaapin ovea, johka ei todellakaan tarvinnu männä tonkimaan. No mietin kuumeisesti mitä siihen keksisin ja löysin luutun varren, no senhän siihen virittelen. (jokainen varmaan muistaa, kun omat porukat on aikoinaan työntänyt jääkiekkomailan kaapin vetimien läpi ja vieläpä se idea toimi.) No mutta kuinkas tässä ideassa kävi...

Tadaa, mä oikein edesautoin, et nyt aukiaa samalla rykäisyllä kaksi ovea. Katsoin tota mun viritelmää ja täytyi myöntää ihan itsellenikin, et ei ihan mennyt niin kuin alkuperäinen idea pään sisällä antoi ymmärtää. 

 Nooooh, mä jään tänne kehittelemään uusia ideoita, joten heissuliveissuli!

John Deere, Valtra, Case?

Merkkiuskollisuus, huh huh... Tästä on käyty kiivaita keskusteluja varsinkin Facebook ryhmissä, koulunpenkillä, töissä, no oikeastaan kaikkialla. Jokainen puolustaa sitä omaa "lemppariaan" henkeen ja vereen. Ja toisaaltaan ymmärrän täysin, mutta toisaaltaan en.Mun ei tarvitse alkaa tappelemaan traktori merkeistä, ei pitää tietynlaista lätsää tai takkia, jossa merkki komeilee ohtalla tai rinnuksilla. Mistäs tälläisen kirjoitus idean sain...

Oma poikani katseli ikkunasta kun markilla pyöri traktoreita, havahduin. Poikaa kiinnosti se, että se traktori meni etiepäin, valot näkyi ja ääni kuului, ei se merkki. Ei ollut väliä, oliko se Valtra, John Deere, Case, Massey ferguson. Tästä innoittamana sainkin idean kirjoittaa tästä aiheesta. Vaikka veikkaankin, että kun mennään vuosia etiepäin, niin pojalle ei aivan sama ehkä enää olekaan minkämerkkinen se OIKEAN pitää olla.

          Kuvan traktori on vasta koeajossa^^ Ei liity merkkiuskollisuuteen mitenkään ;)

Merkkiuskollinen saa olla, mutta se, että mikä juuri omassa toiminnassa on paras ja toimiva, niin ei tarkoita, että se olisi kaikille se paras vaihtoehto. Ja eiks se niin mää, et makuasioista ei voi vain kiistellä? Tuntuu vain tyhmälle, kun siitä saadaan niin kauhea haloo aina, jos toisella onkin muun merkkinen. Sehän on silloin automaattisesti paska. (?! )Omalle kohdalleni se on aivan sama, minkä merkkinen siellä perseen alla on, kuhan on toimiva juuri siihen tarkoitukseen, johon se on ostettu.
 Minkälaisia traktoreita teidän pihapiiristä löytyy? Onko yksi ainoa oikea merkki, vai löytyykö sakki sekava koneiden suhteen?


Ajellaas ens viikkoon! 

Musta on tullut MUMMO

Ja eih, ei sana tarkasti. Vaan mun ajotyyli nykyään sai mut tähän diagnoosiin.
Eli mähän kerroin aikasemmin, kun kävin hakemassa kaunokaiseni Jarin (vw, paskakasa, siis auto, you know). Komiahan tuo on, mutta... no oikeastaan aika rumilus!

Mutta tämä, mistä mummo-fiilis on noussu, on, että Jarissa on neljälovinen laatikko. 80 km/h kohdalla alkaa moottori huutaa, "heitä vitos vaihde, VAIHDA, VAIHDA!" Ja minä kiljun perään "EI OLE". Ja siis, me körötellään MAKSIMISSAAN 80 km/h, kun sitä moottorin huutamista ei kuuntele sitten pirukaan. Kaikista nöyryyttävin kokemus sattui tossa toissa päivänä, kun LINJA-AUTO ajoi MUN ohi!!? Että mitä? Piti vilkasta ihan kerran uudelleen, et mikä siitä ohi meni. L.I.N.J.A.-A.U.T.O! Ihmiset tuijotti linjurin ikkunasta. Ja ÄÄÄÄÄ! Mitä minä tein? Vilittelin pikku kotteroni ratin takaa, ihmisille jotka kahteli tyylillä "joku mummo lähtenyt liikenteeseen".  Joten mun on vaan tyydyttävä kohtaloon ja köröteltävä sitä kaheksaakymppiä. Sit kun traktorit alkaa vetelee ohi, niin mä kävelen sit mielummin!

 

Eli jos edessänne ajelee kirkkaan (haalean) punainen pirulainen, niin se olen mä ! Voi morjestaakin!

^^ Lisä infoa Jarista, nyt hallissa nököttää moottori levällään. Meille tuli pieni riita... Et meikäläistä ei ehkä nyt näykkään tukkimassa maanteitä tuolla rakkaudella (kakkiainen)

 

Työllä on merkitys!

Mun sydän kuuluu maalle. Paskan hajuun. Utareiden keskelle. Traktorin meluun.

Mun piti ottaa pieni askel pois maataloudesta, jotta näen taas pikkuisen kirkkaammin. Ihminen tekee elämänsä aikana suurimman osan työtä ja jos työ ei ole mieleinen, sitä ehkä tekee hetken, mutta se kuormittaa. Tulee kaipuu siihen, mitä sun oikeasti pitäisi tehdä. Jolla on merkitystä. Vaikka työ on raskasta, se ei tunnu niin raskaalta, kuin se ettet olisi täysin sydämmelläsi työssä mukana. Tiedät, että työtäsi arvostetaan.

Haluan aamulla herätä aikaisin. Napsauttaa kahvinkeittimen päälle. Juoda sen höyryävän kupin ja vetäistä kumsaappaat jalkaan. Ajaa usvan ja pimeän läpi. Nähdä navetan pihavalon. Nähdä 600 kiloiset työkaverit. Puhua puuta paskaa ja silti kuuntelevat. Tehdä urakalla aamuhommat, sulkea navetan oven. Lähteä kotiin.

Ja sama ralli iltapäivästä! Mutta silti, jokainen päivä on erillainen. Ne pienet onnistumisen ilot, pienet suuttumukset, pettymykset, riemut, kaikki tekee tuosta työstä juuri sen, mitä työltäni toivon. Aivan sama, vaikka haisisin paskalle loppu elämäni, mutta jos voin olla ylpeä työstäni, teen mitä vain!

Mukavaa viikkoa!

Poeka akka

Oon kasvanu poikien keskellä ja kyllä, sen nyt joissakin jutuissa huomaa. Mua ei kiinnosta hiuspidennykset, kynsien laitot tai merkki vaatteetkaan. En laita muuta kuin ripsivärin, jos nyt aina sitäkään. En osaa keskustella hiusten tehohoidoista, enkä kiputtaa pitkin markkia korot kalisten ja helmat heiluen.

Mistä mä sitten pidän? Maataloudesta, autoista, nuotiolla istumisesta, saunakaljasta, rennoista vaatteista, kumppareista. Fyysisestä työstä, lantakola sopii paremmin käteen kuin kiharrin. Puhun autoista, lehmistä, arjesta. Mua ei kiinnosta mitä hoitoja ystäväni Riitta on saanut kosmetologilla, saati jostain puuterin sävyeroista läpättää.

Mä yritin tossa jokusen aikaa sitten, yritin tosissani muuttaa omaa persoonaani, että sopisin akkojen sekaan. Olis niitä kiljuvia ja väkisin halauksia porukalla (kun ei olla nähty päivään), meikkien korjaukset porukalla, pissikaveri (MIKSI?). Syödä dietti ruokaa, laittaa tekoripset (jotka sit roikku loppujen lopuks mun poskilla), opetella kävelemään korkokengillä (nilkat nurin) Mutta paskat. Mä olen sit mielummin poikatyttö, kun esittäisin jotain muuta ja yllätys yllätys, mä kelpaan näin! Haisin sitten parfyymille tai paskalle.

                                                
                                                                      -Kyllikki-