Nauloja ja romantiikkaa

Tässä oltiin kömpimässä sänkyyn ja miehekkeen puolelle oli osunut pari naulaa, mun tän päiväsen projektin myötä. Seinät betonia ja mikään ei uppoa niihin "kauniisti", joten minäpä likka se nykäsin pari taulua listanauloilla sitten kiinni. KRÖHÖM, ei katkennut kuin 8 naulaa... 

Mä siis käytän nauloja aivan jokaisessa asiassa. P.s meillä on yks lamppukin lyötynä naulojen kera seinään ;)  

Ja mitäpä muuta, aivan tavallista toilailua. On ihanaa kun toinen on aivan yhtä pönttö kuin itsekin. Me haastetaan toisiamme, mitä typerämpiin vetoihin.... Kävelin tuossa eilen  20 kilometrin lenkin, kun väiteltiin etten jaksa muka läpytellä. Ha haa, jaksoinpas. Perse ja reidet kyllä meinasivat 17 kilometrin kohdalla sanoa itsensä irti, mutta upeasti ne vaan perässä raahautui! 

Uusi kotikin alkaa jo olemaan aikas bueno ja hieman tavarat hakee vielä paikkaansa. Muun muassa tuo katiska... Ei vaan, ihanaa et mieskin osallistuu ja sanoo, sekä tekee myös meidän kodista kodin näköisen. Aaaaaaaaaaaaw!

 Hassun hauskaa viikonloppua ;)

Bye bye 2015!

Kohta olis vuos taputeltu loppuun! Moneen moista on mahtunut 2015 vuoteen! Palasin töihin, muutin side silmillä uudelle paikkakunnalle (uskoin et kaikki järjestyy), kaksi muuttoa, kaksi duunipaikkaa (ei muuten ole mikään helppo juttu yhdistää navettaa ja pikaruokapaikkaa ja vieläpä muista, missä pitää olla milloinkin),pojjan 1 wee synttärit, kansvikaiset autot, vanha mies, uus mies. Poikimiset, yöttömät yöt, väsymys, ilo, suru. Paljon, tosi paljon tapahtunut.

Joka vuosi, viimeisinä päivinä kirjoitan toiveeni paperilippuselle mitä toivon seuraavalta vuodelta. (Ehkä hiiieman huumoriakin pelissä, koska joka vuosi on silmät veestä naurettu, kun luettu näitä vuoden takaisia kirjotelmia). Mutta tänä vuonna, mä sain saavutettu suurimman osan näistä... heh heh, lunttasin jo mitä olin rustannu ;)

-tee työtä, jolla vaikutus ja jota rakastat (x)
-päästä irti ihmisistä, jotka eivät kuulu tulevaisuuteen (x)
-tee jotain tyhmän rohkeaa (x)
-naura, naura, naura (x)

Onnistuin! Sitten oli aivan pienen pienellä rustattu paperin nurkkaan, "uskalla rakastua". Ja sata nauruhymiötä perässä! En siis todellakaan uskonut, että minä, yh-äiti, joka painaa töissä aamusta iltaan, oppinut huolehtimaan kaiken yksin, antaisi jonkun vieraan astua meidän elämään. Mutta... Meidän elämään astui mies, mies jonka ansiosta olen ymmärtänyt, että kaikki mitä on kokenut, on ollut vain valmistelua tähän. Mä tiedän nyt, miltä tuntuu kun vieressä on ihminen, jonka kanssa on se erityinen side, kun yksi silmäys saa kaiken muun unohtumaan ja tietää, että vaikka maailmassa tulisi mitä vastaa, tämä ihminen ei käännä selkäänsä.  

Mutta meikäläisen on nyt hiljennyttävä (juostava muuttolaatikoiden kanssa) uuden vuoden viettoon ja odottelemaan jännittävää vuotta  2016!

Joten Hyvää Uutta Vuotta kaikille! 

 

"Sinäkö? Maatalousalalla?"

Törmään tähän vähän väliä, kun joudun (pääsen) kertomaan mikä on se mun juttu. Ja aina vastaus on, kyllä. En tiedä mikä siitä tekee niin ihmeeellistä, sekö et oon nainen, pienkokoinen, kaupungista lähtösin? En usko nyt siihenkään, mutta tämä on täääysi ihmetys ja oikeastaan mullekin, kun ihmiset ei vain usko todeks.

"Sinähän oot niin pikkuruinen". Tiedän, oon lyhyt, pieni kokoinen. Mutta katsooko se sitä? Ihan samanlailla saan lehmät lypsettyä, loikattua traktorin hyttiin (sen takia uskoisin sen säätövaran siinä penkissä olevan) kun joku kolmepäätä mua pitempi. Asennehan ja se halu tehdä ratkaisee. Ja ainakaan vielä en ole törmännyt minkään navetan ovella mittapuuhun ja tokaisuun "aijai liian lyhyt". Hah!

"Eikö olis helpompiakin ammatteja?" Varmasti olis, mutta se, että haluanko tehdä muuta. En! Vaikka rahankin takia käyn töissä, niin se palkka ei ratkaise tässä asiassa. "Ihminen on onnellinen silloin, kun tietää tekevänsä sellaista, millä on tarkoitus." Piti ihan henkinen lausahdus lainata, mutta pointti siitä selväks varmasti tuli. Navetan oven avaaminen ennen kukon pieraisua, on ehkä parhain tapa saada päivä käyntiin. Tosin joskus saattaa olla "pieni" muotoisia yllätyksiä vastassa, mutta niitäpä saa aina jälkehen päin naureskella. ;)   

Mukavaa viikonloppua! 

 

Musta on tullut MUMMO

Ja eih, ei sana tarkasti. Vaan mun ajotyyli nykyään sai mut tähän diagnoosiin.
Eli mähän kerroin aikasemmin, kun kävin hakemassa kaunokaiseni Jarin (vw, paskakasa, siis auto, you know). Komiahan tuo on, mutta... no oikeastaan aika rumilus!

Mutta tämä, mistä mummo-fiilis on noussu, on, että Jarissa on neljälovinen laatikko. 80 km/h kohdalla alkaa moottori huutaa, "heitä vitos vaihde, VAIHDA, VAIHDA!" Ja minä kiljun perään "EI OLE". Ja siis, me körötellään MAKSIMISSAAN 80 km/h, kun sitä moottorin huutamista ei kuuntele sitten pirukaan. Kaikista nöyryyttävin kokemus sattui tossa toissa päivänä, kun LINJA-AUTO ajoi MUN ohi!!? Että mitä? Piti vilkasta ihan kerran uudelleen, et mikä siitä ohi meni. L.I.N.J.A.-A.U.T.O! Ihmiset tuijotti linjurin ikkunasta. Ja ÄÄÄÄÄ! Mitä minä tein? Vilittelin pikku kotteroni ratin takaa, ihmisille jotka kahteli tyylillä "joku mummo lähtenyt liikenteeseen".  Joten mun on vaan tyydyttävä kohtaloon ja köröteltävä sitä kaheksaakymppiä. Sit kun traktorit alkaa vetelee ohi, niin mä kävelen sit mielummin!

 

Eli jos edessänne ajelee kirkkaan (haalean) punainen pirulainen, niin se olen mä ! Voi morjestaakin!

^^ Lisä infoa Jarista, nyt hallissa nököttää moottori levällään. Meille tuli pieni riita... Et meikäläistä ei ehkä nyt näykkään tukkimassa maanteitä tuolla rakkaudella (kakkiainen)

 

Työllä on merkitys!

Mun sydän kuuluu maalle. Paskan hajuun. Utareiden keskelle. Traktorin meluun.

Mun piti ottaa pieni askel pois maataloudesta, jotta näen taas pikkuisen kirkkaammin. Ihminen tekee elämänsä aikana suurimman osan työtä ja jos työ ei ole mieleinen, sitä ehkä tekee hetken, mutta se kuormittaa. Tulee kaipuu siihen, mitä sun oikeasti pitäisi tehdä. Jolla on merkitystä. Vaikka työ on raskasta, se ei tunnu niin raskaalta, kuin se ettet olisi täysin sydämmelläsi työssä mukana. Tiedät, että työtäsi arvostetaan.

Haluan aamulla herätä aikaisin. Napsauttaa kahvinkeittimen päälle. Juoda sen höyryävän kupin ja vetäistä kumsaappaat jalkaan. Ajaa usvan ja pimeän läpi. Nähdä navetan pihavalon. Nähdä 600 kiloiset työkaverit. Puhua puuta paskaa ja silti kuuntelevat. Tehdä urakalla aamuhommat, sulkea navetan oven. Lähteä kotiin.

Ja sama ralli iltapäivästä! Mutta silti, jokainen päivä on erillainen. Ne pienet onnistumisen ilot, pienet suuttumukset, pettymykset, riemut, kaikki tekee tuosta työstä juuri sen, mitä työltäni toivon. Aivan sama, vaikka haisisin paskalle loppu elämäni, mutta jos voin olla ylpeä työstäni, teen mitä vain!

Mukavaa viikkoa!

Poeka akka

Oon kasvanu poikien keskellä ja kyllä, sen nyt joissakin jutuissa huomaa. Mua ei kiinnosta hiuspidennykset, kynsien laitot tai merkki vaatteetkaan. En laita muuta kuin ripsivärin, jos nyt aina sitäkään. En osaa keskustella hiusten tehohoidoista, enkä kiputtaa pitkin markkia korot kalisten ja helmat heiluen.

Mistä mä sitten pidän? Maataloudesta, autoista, nuotiolla istumisesta, saunakaljasta, rennoista vaatteista, kumppareista. Fyysisestä työstä, lantakola sopii paremmin käteen kuin kiharrin. Puhun autoista, lehmistä, arjesta. Mua ei kiinnosta mitä hoitoja ystäväni Riitta on saanut kosmetologilla, saati jostain puuterin sävyeroista läpättää.

Mä yritin tossa jokusen aikaa sitten, yritin tosissani muuttaa omaa persoonaani, että sopisin akkojen sekaan. Olis niitä kiljuvia ja väkisin halauksia porukalla (kun ei olla nähty päivään), meikkien korjaukset porukalla, pissikaveri (MIKSI?). Syödä dietti ruokaa, laittaa tekoripset (jotka sit roikku loppujen lopuks mun poskilla), opetella kävelemään korkokengillä (nilkat nurin) Mutta paskat. Mä olen sit mielummin poikatyttö, kun esittäisin jotain muuta ja yllätys yllätys, mä kelpaan näin! Haisin sitten parfyymille tai paskalle.

                                                
                                                                      -Kyllikki-

Tehopäevät Maanantait!

Tässä yks kaunis maanantai aamu herättelin itseäni kahvikupposen äärellä ja mietiskelin, mitäs jännää sitä vois keksiä. No nettiautoa sivu silmällä selailin, löysin AUTON, joka oli vaan aivan pakko saada. Ja eih, ei mikään tonneja maksava, ennemmin voidaan puhua kympeistä. No näppäränä likkana lähdin sitten tätä kaunokaista hakemaan. Koeajon kävin suorittamassa ja ei siinä, nimi paperiin ja kohti kotia. Kotimatkalla huomasin, että puhallin alkoi työntää aivan jääkylmää ilmaa ja lämmöt oli hieman kohollaan. No loppumatkan ajelin lärvikiinni mittaristossa kytäten lämpöjä.

                           Jokaisen uudehkon auton omistajan ilme, niin täynnä lämpöä!

Ja tosiaan se pirun tuuletin siis puhalti jääkylmää ilmaa suoraan mun naamalle! Ei ihan kiertänyt vedet.. No jokatapauksessa, jokainen kilometri tuntu niin autossa kuin minussakin ja se jos jokin on empaattista eläytymistä autolla ajamiseen!

Perille päästyäni huomattiin miehekkeen kanssa, että nesteet katoaa ihmeellisesti. Oikeastaan loristen, et ei ne savuna ilmaan kadonnu. No auto pajaan ja ihmettelemään. Tässä ihmetyksen nojalla karkasi kerran tämä kaunokainen tunkiltakin... No vuotokohta löytyi. Vespumppu yllätys, yllätys. Ja ei kun hakemaan jakopäänhihnaa ja uutta vespumppua. Näin kivalla arkisella yllätyksellä sain miehelleni viiden tunnin työrupeaman ystäviensä kanssa ja no itsehän olin kyseisen illan töissä... Enemmän kuin kiitollinen olin, että kaara saatiin toimimaan. Pahoin vaan pelkään, että milloin tuo mieheke laittaa jonkinsortin estot mulle nettiauton jaloon maailmaan

No viikko etie päin, siivoilin miehekkeen luona vapaapäivän kunniaksi ja siirsin tietenkin kaikki huonekalut keskelle tupaa, no lamppuhan siinä taas kajahti päälaella... Aloin vaihtamaan järjestystä... Mies tuli töistä tupaan ja yllätys yllätys, kämppä kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Siirreltiin sohvia ees sun taa ja huonekalut ei meinannu vain löytää paikkaansa. (itse istuin sohvalla, kun mieheke siirteli sohvaa nurkasta toiseen ja taas toiseen, oon niin aktiivinen) No lopulta saatiin suhtkoht järkevä ratkasu ja taas olin tätä meidän vapaa-aikaa saanut aktivoitua parisella tunnilla. Mitähän nyt maanantaina keksis? 


                                            Mukavaa viikkoa! Ollaan tehokkaita! ;) 
               
                                                

"Kylikki" esittäytyy

Alkuun mietin, että kerronko itsestäni mitään, että kirjoittaisin vain mielipide- sekä asia postauksia (näen hienosti blogikielellä), mutta ehkä mun on ihan ok vähän kertoa ihtestäni enemmän, että pääsee hieman syvemmälle noissa mun höpöhöpö jutuissa.

Olen siis 23 vuotias maalaistollo täältä Etelä-pohjanmaalta (siis nykyään). Olen opiskellut itseni maaseutuyrittäjäksi ja navetoissa pyllistellyt olkohan 2009 vuodesta lähtien, et lyhyt on viel meikäläisen kokemus, mutta sitäkin rikkaampia on kokemukset. Olen toiminut myös siivoajana, grillityöntekijänä, puistotätinä sekä huoltamokahviloissa työntekijänä. Et kaiken näköistä aenakin kokeiltu.

Olen myös pienen pojan äiti ja senpä olen päättänyt, että poikani ei tule keikkumaan täällä blogin sivuilla ihan vain siksi, että pojallanikin on yksityisyys, aivan kuten meillä aikuisillakin. Sen verran avaan johnakin vaiheessa miten meistä tuli perhe, mutta ympäri pyöreellä männään pojan osilta.

Näpsäkän toimelias (tai kuten miehekkeeni ilmaisee, ELÄVÄINEN), huumorintajulla ja räikeällä sana arkulla höystetty naekkonen. Yritän ainakin melkein aina olla nauravainen ja höpsö minä (hormoonimyrsky päiviä ei lasketakaan tuohon) ja persoonana jään mieleen, joku tykkää, joku ei.

Lueskelen ja kirjoittelen aina kun "vapaata" löytyy, mutta muuten ajan saan menemään uusioperhe arkea viettäen ja töissä käyden. Mutta siis tosiaan yritän jakaa näitä mun höpöhöpö juttuja aena kun vaan kerkien, ja mitään pääaihetta en ole (vieläs ainakaan) valinnut, mutta maatalous sekä ihan arkisilla hömpötyksillä aenaskin nyt etiepäin!



Älämölöhölö, kivaa viikonloppua! ;)

 

 

 

-Kyllikki, tuttavallisemmin Risto-

Kyllikin kotikeittiö

Mitäs mä tuolla kyökin puolella pyörittelen? Tiskiharjan kans tehtiin taas sovinto ja sai tulla taas mun arkea piristämään... Yleensä se tunnin verran mua ensin huutelee, mut joop.

Oon aina pitänyt ihteäni surkeana kokkaajana ja onhan se joo osittain tottakin. Oikeastaan täysin totta! Oon saanut kermaviili kastikkeen kaksi peräkkäistä kertaa perseelleen ja kun miettii kuinka haastavaa se on tehdä, niin ei ihmekkään. Sörsselit vain sekasin ja VALMIS! MUTTA EI MUN KOHDALLA! Valmispitsat mulla kärähtää uunissa vaikka istusin nenä punasena kiinni uuninluukussa.

Mutta mä oon nyt päättänyt, kun tuo miekkonenkin tossa on kuvioissa, että mä harjoittelen tätä ruoan laittoa ja ainakaan vielä ei ole tullut moitteita (ei ole vaan kehdannut sanoa, et naenen hei, ei tätä voi syödä). Viikonloppunakin ajattelin, et leipasen jotain kivaa illaks, ja niinhän mä kokkasinkin. Tosin me romanttisesti syötiin tätä mun herkullista mustikkapiirakkaa suoraan lusikalla kaapien uunivuoasta.

                                p.s tässä on pomminvarma kakku, joka onnistuu aina! ^^

Tae noh, melkein pomminvarma ^^

-Kyllikki-

Lisävarusteet Navettaan

.
Näppäriä juttuja, mitä voes maataloudessa tarvita:

-Kello ensinnäkin, voes lisätä sellasen 8 tuntia siihen 24 tuntiin

-Lypsyhaalarin sais ainakin joinakin päivinä jättää suosiolla naulakkoon ja vaihtaa sukelluspuvun päällensä (ainakin sellaisina päivinä kun satut olemaan väärässä paikassa ja vieläpä väärin päin) <---jätetään mielikuvitukselle tilaa

-Kypärä visiirillä, koska aina se häntä läjähtää joko korvaan, takaraivoon tai sitten silmään

-Housut jotka voe kieputtaa olkapäittensä ympäri, varsinkin jos semmari tulee ennen askareita piipahtaa (parisen kertaa joku innokas taustalta seuraava hörökorva on nappassu kielensä ympäri housun taskun ja huips...)

-Ennustuspallo vai mikä kristalli ny onkaan (sen kerran kun on jotain extraa navetan jäläkeen, niin ensin poikii hieho ja vieressä tiineenä olijakin kekkasee "minäpä kans pyöräytän", saldona kaksi poikijaa)

-Aikakone, sitäkin oon harkinnu...

-Päähän kiinnitettävä kamera (Olishan se nyt siistiä nähdä, mitä oikein on touhunnu)

-Huijaus isäntä... Eli kun isäntä ja emäntä on lähdössä reissuun, voitaisiin ihan vaan huijaus periaattessa laittaa linnunpelätin navetannurkalle isännän romppeet päälle, koska (siis saakelinperhananjokakerta) AINA kun isäntäperhe lähdössä johonkin, niin jotain särkyy, joten huijataanpa koko maatilaa linnunpelättimillä

-Puhuvat elukatkin ois kova sana, vaikka näissä hiljaisissa kiimoissa. "Hei pyllistelijä, oon kiimassa, semmarille voisit soettaa"

-GPS-paikannin (ainakin ekoina kertoina kun lasketaan hiehot sekä lehmät laitumelle, jotta osais jo heti suunnistaa naapurin emännän kasvimaalle)

-Huumorilla ja asenteella selviät ilman yllämainittuja "apuvälineitä"


Ja tämähän oli vain tälläinen lisäyslista! Mukavaa päevää!

Sen kerran kun lepuutat jalakojas ja jäät perseestäs puruämpäriin jumiin^^ voittajafiilis ilmiselvästi!

Byebye Sinkkuus!

Oivoivoivoi, mitäs mulle kävikään. Mä vannoin vielä puoli vuotta sitten, etten niitä miehiä tarvihte, mutta! Tuo kiva "mutta" sana aina kaataa kaiken mitä sanoo ennen sitä... Ja näin käy useimmiten ainaskin meikäläiselle.

No tälle akalle siis kävi niin, että se RAKASTU. Löyti miehen. Sanoi hyvästi sinkkuudelle. Kahliutui. Sitoutui. Parisuhteellistui. Viivi ja Wagner.
No anyway, arvatkees mitä sitten tapahtui? Heitin Keski-Suomessa hanskat tiskiin ja muuttaa pyyhälsin miekkosen perässä Etelä-Pohjanmaalle. Ja TÄDÄÄ täällä sitten asustellaan!

Sain työkuvioni selviksi, tosin se vaati yhden viikon aikana 29 työhakemusta, lukemattomat puhelinsoitot ja yhden työhaastattelun. Ja niin sitä töitä löytyi, eli kaikki on mennyt niin kuin elokuvissa.

Mä olen tän puolen vuoden aikana oppinut itsestänikin uusia puoli, mä osaan jopa rauhoittua ja antaa aikaa parisuhteelle, Viimeisin kuukaus oli sellasta mylläkkää, et tuntui kun koko elämä olis ollut vaan pahvilaatikossa asumista, mutta ne pienet hetket, kun katsot toista ja älyät, että et halua kenenkään muun seisovan siinä paikalla.

-Kyllikki-

Mihin sitä miestä tarvihtee?

Silloin pari vuotta sitten kun astuin sinkkuuden maaperälle, ajattelin ja taisinpa jopa sanoa, että "minä en miehiä tarvitse." Ja aika pitkälle ollaankin menty tuolla ajattelutavalla! Ja vieläkin tallaillaan yksin, ja mun kuumat iltamenot rajoittu tuonne tiskialtaan juurille Jukan (tiskiharjalle parempi nimitys) kanssa. Mä sitten kädet rusinoina pyörittelin kippoja, kuppoja parhaillaan tunnin.
Sitten mun kuumat iltamenot alkoivat horjua Jukan kanssa ja oli vain pakko todeta, että meidän on nyt jatkettava erillään.

Sitten tulikin Hissu (tiskikone). Hissu kun saapui aloin heti purkamaan kunniapaikkaa sulhaselle ja sainkin tarvittavat kaapit irti. Hikipäässä raahasin Hissun aukon kohdalle ja järkytykseni se ei mennytkään sukeltamalla sisään. Työnsin, nostin ja ei, Hissulla oli selvästi joku ramppikuume uudesta kodista. No miten minä tämän ratkaisen kun en niitä miehiä tarvitse. No näin!

Levitin sitten ahteriani Puuha Peten seurassa ja mietin kuinka hitossa sen masiinan sais paikalleen... No mun oli pakko luovuttaa ja pyydettävä miehistä apua. Ja lopultahan tiskikone sitten komeili omalla paikallaan, kiitos miespuoleisen avun! Mutta en antanut tuon masentaa ajattelutapaani, minä en miehiä tarvitse...Paitsi tiskikoneen asennuksessa.

Tähdenlento

Kyllä voi olla vaikeaa kirjoittaa ensimmäinen teksti! Pyörittelee ajatuksia, kukas mä oon, (oikeastaan mikä), mistä tää kertoo, läpäläpäläpä. Tällainen kysymystulva päässä liikkuu (kyllä! Meitsin päässä liikkuu muutakin kuin silmät!)

No joo, eli voin olla tällainen himmeä tähdenlento tai sitten jäänkin tänne netin aalloille pyörimään, mutta kaikkeahan on kokeiltava!

Sitä olisi varmaan kerrottava jotain pientä itsestäni (tässä oon törkeen huono). No olen siis töissä käyvä naikkonen, sinkku (vanha piika) ja aika huoleton persoona. Huumorintajuni on kasvanut ja pahasti kieroon, ehkä sekin täällä pääsee loistamaan (valitettavasti). Mitäs sitten muuta? No tota ööö, musta ei siis ole enempää kerrottavaa. Siis super mielenkiintoinen ihminen(kö).

-Kyllikki-