Sinä kakkakorva menninkäinen!

Tiedättekö kun olet vielä aivan vieras jollekin ihmiselle, totta kai, jokainen yrittää silloin tehdä vaikutuksen. Hmmmmm, miten sen sanoisi.. Yrittää olla normaali ja näyttääkin aivan ihmiseltä. Koska se ensi tapaaminen on kaiken a ja o. Niin työelämässä kuin vapaa-ajalla. Tulet muistamaan sen hetken fiiliksen, kuinka sinua puhuteltiin tai mitä keskustelitte. Mitä näitte, teitte, listaahan saa jatkettua aivan loputtomiin. 

Itselläni on ollut aina se ongelma, että saan tehtyä näistä ensitapaamisista aina jokseenkin erikoisia. Hyvin mieleen painuvia... Millon mulla on paskaa korvan lehdissä saati varpaissa. Millon kahvit pitkin valkoista hupparia. Kädet öljyssä. Kulmakarvat violettina (aivan tosi tarina! Ja vieläpä vahinko) Millon saatan lipsauttaa suustani sammakon (rupikonnan ennemminkin). Joskus kun pitäisi olla hiljaa, mä töksäytän jotain tyhmää. (ex-anoppilassa kerroin sikojen lisääntymisestä, siinä vaiheessa olisin halunnut painua niin syvälle sian perseeseen. You know, kun ihminen joka ei ole maatalous alalla, joutuu kuuntelemaan VÄKISIN :D ) Ja kauheinta on vieläpä se, kun itse tajuaa tilanteen, niin mä en edes osaa lähteä enää korjaamaan sitä. Mutta jäänpähän mieleen! ;)

Varmaan joskus mun läheiset kokee sen kuuluisan "henkisen väsymyksen" mun kanssa. Ihan silläkin, et vaikka yritän käyttäytyä normaalisti, silti mun sisällä asuu sellainen lapsenmielinen menninkäinen, joka haluaa ajatella, että elämä on tehty elettäväksi. Ja "yks" pikku mokahan ei maailmaa saa kaataa ;)

Hauskaa Viikonloppua! Lisää toilailuja luvassa ;)

Muu Muu, I Lav Juu

Mikä näissä tötterö korvissa kiehtoo? Siis lehmissä. 

Silloin aikoinaan kun aloitin työskentelyn näitten hörö korvien kanssa, pelkäsin niitä. Kävelin pitkin seinän vierustaa kun yksikin erehtyi edes vilkaasemaan meikäläistä. Pienten alkukankeuksien jälkeen, alkoi minullekin aueta näiden eläinten upeus. Vaikka osa ei aivan ulkomuodoltaan hurmaa, niin näiden elukoiden persoonat saivat munkin sydämen aivan pakahtumaan. Nämä uteliaat, lempeät (on niitä vi%&upäitäkin), persoonalliset elukat näyttivät tärkeytensä. Tärkeyden suomalaisessa ruoan tuotannossa. 

"Muu muu, i lav juu" tuli siitä, kun navetalla oli arka hieho neiti. Joka aina väisti, vaikka rauhallisesti lähestyinkin. Noh, tämä neiti oli sitten kiimassa aivan liian rakastunut ja erehtyi kohde henkilöstä. Meikäläisestä nimittäin.

Kerrankin tämä kyseinen yksilö uskaltautui lähelle ja antoi rapsutella sekä paijata. Ajattelin totta kai, että hormooni tasapaino kun taas löytyy, niin mennään taas eripuolilla navettaa. MUTTA EI. Nykyään joka kerta tämä rakkaus tulee tervehtimään ja kerjäämään rapsutuksia. Sain siis luottamuksen voitettua ja joka kerta on sellainen sisäinen voiton tuuletus, kun neiti hipsuttelee portille vastaan. Siinä aikamme sit rapsutellaan ja meikäläinen kertoo tuoreimmat paljastukset elämän viisauksista. Ainakin kuuntelee, vaikkei ymmärrä.

Näissä fiiliksissä, leppoisaa Sunnuntaita! "Muu Muu, I Lav Juu!"

Sinä siellä?

Ehkä juuri Sinä, siis sinä juuri! Joka luet tätä tekstiä vasemmalta oikealle, ehkä voisit tunnistaa itsesi ja huutaa HEP!

Juuri sinä, joka huomaat kun asiat eivät ole kohdallaan, et kääntäisi selkääsi. Kävelisit luokseni ja puristaisit lujaa itseäsi vasten, jotta voisin tuntea ihosi ihollani.

Selitäisit minulle, jos jokin sinua painaa. Et pitäisi minua epätietoisuudessa, vaan jakaisimme niin murheet kuin ilotkin.

 

Sinä juuri, joka näet riemuni ja iloni, tunnet energiani itsessäsi asti.

Sinä, joka nauraisit kanssani, itkisit, tanssisit nostaen minutkin ilmaan. Näyttäisit sydämelleni reitin.

Sinä, joka tiedät, että mikään maailmassa ei saisi minua lähtemään vierestäsi. Sinä juuri tiedät sen. Et pelkäisi tulevia haasteita, vaan rakastaisit ehdoitta. Juuri Sinä!

Tuntisit kaipuun rinnassasi, tuntisit että jotakin puuttuu. Niin kuin minäkin tunnet nyt.

Kun katsoisit minua, tietäisin, että sinä et edes haluaisi kokea ketään uutta, että minä, tälläisenä mini ilkimyksenä riittäisin sinulle. 

Saisit minut hullaantumaan, tekisimme asioita, jotka muistaisimme loppu elämämme. Koska elämähän on nauttimista varten.

 Me uskoisimme, että näin tämä on tarkoitettu. Kaikki pettymykset, sisäiset arvet, ovat koulineet meitä toisiamme varten.

Astuttaisiin askel kerrallaan, ilman suunnitelmia, mutta luottamus, että katseemme osuu samaan suuntaan. Ei kultaiseni kiirehditä!

Ennen kaikkea, toivoisin, että juuri Sinä, olisit se seuraava. En halua enää harhailla. Tiedän, että olemme tällä hetkellä tietämättöminä tai sitten tiedämme. Joten pieni pyyntö, ole seuraava, ole se oikea.

Äidin näkökulmaa

Olis varmaan vuoro puhua äitiydestä. Tai no siis kirjoittaa.Nimittäin äiteeni kanssa puhuimme juuri siitä, kuinka äitiyteen kasvetaan ja millainen se matka tulee olemaan. Minä olen vasta murto-osan kulkenut tuota matkaa ja voin sanoa, että elämäni parhaimmat vuodet ovat olleet nämä kaksi. Olen oppinut paljon ja ajattelinkin, että listaan pikkuriikkisen listan.

 

 MITÄ MINÄ EN TIENNYT

• Kukaan ei kertonut, että lasta joutuu vihdyttämään myös vessareissuilla. Saippuakuplien puhaltelusta vessa reissun aikana, ei kukaan edes vihjaissut.

•  Lapsen viihdyttäminen. Istut olohuoneen pöydän alle tehdyssä majassa, kun talonmies kävelee ikkunasi alta ja juuri sillä hetkellä vaistomaisesti morjestat sieltä pöydän alta. Ja tietenkin, talonmies tämän näkee.

• Hedelmä rasiat. Te tiedätte ne joissa on pikkuriikkiset reiät päällä. Ne rasiat ja taaperon sormet, pidä kaukana toisistaan.

•  Pukukopit. Kierrä kaukaa pari vuotiaan kanssa. Voit nimittäin joutua onkimaan varatusta kopista lastasi.

• Pullonpalautus. Se alhaalla oleva korinkeräys luukku, voit yllättyä kun näet taaperosi jalkaterät sieltä luukusta.

• Auton ovet. AINA avaimet käteen, kun nouset autosta. Selviät piipaa autojen näkemisestä.

• Tietokoneella kirjoittaminen. Laskujen maksu. Pyörivä tuoli. Voit saada mitä ihmeellisempiä tekstejä, viitenumeroita tai jopa huimauksen tällä yhdistelmällä. 

•  Arvostelu. Sinua tullan arvostelemaan äitiydestäsi, olit sitten nuori tai vanha. Teit kaiken kirjan mukaan, tai et tehnyt. Mutta näille arvostelijoille ei kannata edes korvaansaa lotkauttaa. Ehkä keskimmäistä sormea vilauttamalla, saat pointtisi aika hyvin selväksi. 

•  Suojeluhalu. Vaikka muuten oletkin rauhaa rakastava, se, että jos sinun lastasi uhataan tai haukutaan. Se sisäinen villiapina kumpuaa sisältäsi.  

• Äiti ihmiset. Hellemekot ja hameet. Kaupankassa. Lapsi vieressä. Tietenkin kohottaa helmasi ylös kun tyhjäät kauppakärryä. 

• Rahapussi. Voit huomata tankkauspisteellä, että korttisi ovat mystisesti hävinneet lompakosta.  

• Vieraat ja pyykkikori. Jos haluat säästyä likaisten vaatteidesi esittelemiseltä. Niin kannatan pyykkikorin nostamista saunanlauteille. 

• Lätäköt ja juhlavaatteet. Kyllähän tuon kombon jo tietääkin. 

 

Mutta joka päivä oppii jotain ja se kun näet lapsesi oppivan ja innostuvan jostain, niin sitä tunnetta ei korvaa mikään muu. Päivääkään en antaisi pois!

Kuuleeko elämä?

Sisälleni astui hiljaisuus. Pelottavaa. Kaikuu vain. Tyhjääkö?

Tämä elämä on aika ironisen hauskaa. Olet onnellinen, sitten joku potkaisee ja kovaa potkaiseekin. Särkyy kaikki. Siitä lähtee tapahtuma sarja, jota enää voit katsoa vain kädet kattoon nostettuna. Kaikki sattuu kerralla, testataanko siinä sitten ihmisen kestävyys vai antaako elämä kokonaisuudessa muistutuksen kuinka haurasta kaikki on? En tiedä, enkä aivan varma olekaan, haluanko edes tietää. 

Vaikka nyt elämä näyttikin nurjan puolensa, pakko se on hymyillä ja jatkaa eteenpäin. Opittava taas virheistä, uskottava huomiseen, lupa elää. Unelmoida, löytää paikkansa, antaa kaikkensa, nauraa ja itkeä samanaikaisesti. Sitä se elämä on. Täyttä tunteiden vuoristorataa, ylös, alas.  Ja vaikka kaikki muu kaatuukin, niin mun pieni poikani pitää mut pystyssä ja tietenki tukeva sakki, joka seisoo mun takana, mun enkelit!

Koko elämä on lopulta asenteesta kiinni!

J U H A N N U S !

JUHANNUS! Mun mielestä vaan koko vuoden paras juhla! Keskikesä, yötön yö, maalaisromantiikka, sauna, uiminen, grillaus, pari huurteista. Näillä on taattu onnistunut Juhannus!

Ennen Juhannusta yleensä teen sellaisen paremman siivouksen ja tänäänkin on lattiat ja pyykkikori saanut kyytiä. Sekä tietenkin näin keski-suomalais syntyisenä Juhannus kokko on ollut jokavuotinen perinne (paitsi tänä vuonna). Miehen mukaan me keski-suomalaiset poltetaan kokko aivan väärään aikaan. (Kai niitä trolleja voi Juhannuksenakin häätää ;) ) Ja saunavihdat unohtamatta, ne on joka vuosi pakko tehrä ja niin tänäkin vuonna ne tuli kyhättyä.

Mun on varmaan pakko kertoa kun parisen Juhannusta taakse päin tein näitä hehkutettuja Juhannustaikoja. Ei, en siis kirmaillut missään nakuna, vaan ihan tämä perinteinen kukkia tyynyn alle (läpäläpäläpä) ja se tuleva sulho näyttäytys unissa. (Jos olisin nakuna kirmaillut, niin ei muuten vissiin olis yhen yhtäkään miestä näkyny enää markilla) No joka tapauksessa, minä perse pitkällään noukin ojan pientareelta kukkasia (jopa nokkosen), jotta tämä satuprinssi näyttäytys.
Mutta tiedättekö mitä... EI näkyny sitten yhtään mitään. Mutta sängyssä näkyi. Näissä mun kukkasissa oli jotakin pienen pieniä salamatkustajia ja nehän oli ilon ottanut irti yön aikana. Raavin koko aamun mun hiuksia kuin simpanssi. Joten, mun Juhannustaiat jääköön. Tyydyn vaan tuohon saunaan ja huurteiseen!


Mukavaa Jussia ja muistakaa rentoutua!

Viesti isoon taloon?

Hämmennys. Paljon olis asioita sanottavana, mutta ei vaan saa niitä järkevässä muodossa ulos. No yritetään...

Ajatukseni Suomesta, suomalaisuudesta. Meidän kuuluisi olla yhteen hiileen puhaltavia, jääkiekosta hullaantuvia, oman kansalaisuuden ärräpäisiä puolustajia, hieman salaperäisiä, nauravia. Metsänpeikkoja, pölyhosuja, raskaan työn raatajia, huumorimiehiä, oluesta humaltuvia. Me vaaleat(sekä tummemmat) järvisen, mäkisen(hieman kivisen), kuusisen Suomen asukit, puolustamme omiamme, jopa siihen viimeisen korttiin. Naapurille justjust sanotaan päivää, mutta silti ollaan kaikkien kavereita. Kahvipöytä keskustelut sisältävät nyökyttelyä ja "kylläkyllä" sana rakenteen. Me, me sisukkaat suomalaiset, joilla sydän on kultaa( hieman multaakin).

Mutta maajussit/justiinat räpiköivät tällä hetkellä helvetissä. Tukia vain lykätään ja tuntuu, että viikottain ainakin yhdestä navetasta sammuu valot lopullisesti. Niin myös sen navetan pitäjän silmistä. Nähdä, kuinka vuosikymmenien työ, valuu kuin paska lahjetta pitkin maahan.

Miksi kukaan ei nyt nouse ja nosta sitä kalliiden housujen vuoraamaa persettä sieltä penkistä, siellä isossa hienossa vaaleassa talossa? Miksi te vain suljette silmänne ja korvanne, annatte lauseita joissa ei ole mitään sisältöä? Onko se niin, että maatalouden on kuihduttava, siihenkö te pyritte? Ainakin suunta on siinä mielessä sitten oikea, mutta yhden pyynnön jos saan heittää linjoille; voitteko te aamulla katsoa sitä teidän aamupalaanne, joka toivon mukaan koostuu suomalaisista ruokatarvikkeista ja todeta, emme me tätä tarvitse?